ISO VATTUSAALIS

Varmasti yksi inhottavimmista asioista, joita tiedän on marjojen poiminta. Tai ainakin näin on ollut aiemmin. Hyttyset, paarmat, ampiaiset ja muut epämääräiset ötökät ovat varmistaneet sen, että olen mielummin maksanut ison summan valmiiksi poimituista marjoista. Äitini, joka voisi poimia niitä ammatikseen, on myös kantanut tasaisin väliajoin marjoja kotiimme. Syömme päivittäin marjoja, aamulla ja illalla, sekä välillä myös välipaloina, joten marjanpoiminnasta olisi syytä tulla mielekkäämpää, jos ei halua maksaa niistä satoja euroja vuodessa. Tämän kesän vattusaalis taisi yllättää niin minut kuin äitini – sillä olin mukana poimimassa. 

P7301556

P7301555

Äitini ehdotti, että lähtisimme poimimaan vadelmia sukulaisen vadelmapuskista, joita siis oli, ja paljon. Sukulaisemme oli antanut luvan tulla poimimaan ja vieläpä ilmaiseksi. Silkkaa säästöä – kiitos siitä. En kuitenkaan kiljunut riemusta, varsinkin kun taaperomme varmisti, että poimintaa sai harrastaa yksi kerrallaan ja toisen piti joko viedä häntä syömään vadelmia tai leikkiä. Taaperomme suuhun saattoi upota kokonaisen puskan verran marjoja, sillä niin monta kättä niitä oli hänelle antamassa ja itsekin Kirppu niitä kävi popsimassa puskista. Puskien seassa oli nokkosia, ampiaisia ja muita ihanuuksia, eikä ilman haavereita selvitty. Seuraavalla kerralla varustaudun hieman paremmin, kokovartalosukkaan mieluiten.

P7301527

P7301540

Lopputuloksena oli kuitenkin noin 13 litraa vattuja! Kerrankin saan syödä hyvällä omalla tunnolla itsepoimittuja vadelmia. Ehkä uskaltaudun vielä mustikkaankin tänä kesänä.

P7301529

P7301559

Vadelman terveyshyödyt

”Vadelma kasvaa koko Suomessa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia. Marjat kypsyvät heinäkuun lopusta lähtien. Vadelman on joissakin tutkimuksissa osoitettu estävän haitallisten suolistobakteerien kasvua. Vadelma sisältää myös runsaasti folaatteja. Folaatit ovat B-ryhmän vitamiineja, joita tarvitaan solujen muodostukseen. ”

Lähde: Kauneus & Terveys

P7301561

P7301557

Vadelmia on tänä kesänä ilmeisesti poikkeuksellisen hyvin, joten kannattaa mennä poimimaan! Nyt vattusaalis pakkaseen ja pohtimaan seuraavaa marjanpoimintaa.

sonjaaleksandras

KOIRAMÄKI – KANNATTIKO MENNÄ?

Kesän yksi kohokohdista koettiin torstaina, kun pääsimme Kirpun kanssa ensimmäistä kertaa Särkänniemeen ja tarkemmin kohteena oli Koiramäki. Kirpun kiinnostus eläimiä kohtaan on kasvanut lähiaikoina valtavasti ja eläinten ääniä ja nimiä on toisteltu/opeteltu jo jonkin aikaa. Bää, röh, muu, miau, kissa, kala, koira, pupu, ankka, kukko, kana ja kaija (papukaija ja yleisemmin lintu, kun tätä sanaa käytetään) ovat kuuluneet sanavarastoon ja siksi olikin helppo ajatella, että Koiramäki voisi olla Kirppua kiinnostava paikka. Kun sain vielä pienen työkeikan Tampereelle, oli selvää, että menisimme samalla reissulla myös Koiramäkeen. 

P7281487

P7281462

P7281432

P7281456

P7281389

P7281376

Mitä Koiramäessä tapahtuu?

Koiramäki aukesi klo 11 ja saapuessamme Kirppu nukahti autoon. Annoimme hänen nukkua pienet päikkärit vaunuissa ja kahvittelimme keskellä Koiramäkeä suloisessa kahvilassa. Aurinko paistoi ja ihmisiä vilisi jo runsaasti. Kuitenkin niin, että tungosta ei ollut. Kahvilasta sai pikkusuolaista, makeaa ja lounasta. Pöytiä oli runsaasti ja syöttötuolejakin löytyi muutamia.

Koiramäen lavalla on ajoittain esityksiä ja muuten alueella kävellään omaan tahtiin. Alueella on paljon eläimiä ja Koiramäen hahmot hengailevat rooleissaan ympäri tiluksia. He ruokkivat eläimiä ja ottavat lapsia mukaan leikkeihin. Koiramäestä löytyy myös kauppoja, joissa myydään leluja ja karkkeja jne.

Tunnelma alueella oli rento ja mukava, todella lapsiystävällinen.

Minkä ikäisen lapsen kanssa kannattaa mennä Koiramäkeen?

Oikeastaan nyt (Kirppu on 1v 4kk) oli aikaisin ajankohta mielestäni kokea tällainen retki. Kirppu alkoi kävellä vuoden ikäisenä (joka on melko tärkeää kun vierailee puistoissa) ja siitä lähtien sanojakin on alkanut tulla tasaiseen tahtiin. Eläinten nimet ja äänet ovat kiinnostaneet häntä eniten (jos ei autoja ja muita ajoneuvoja lasketa). Kun hänen ensimmäinen sanansa äidin jälkeen oli kissa, alkoivat muutkin eläimet kiinnostaa. Monet vierailevat Muumimaailmassa ja Titi Nalle talossa, mutta tiesin, että Kirpun mielenkiinto olisi katossaan, jos hän pääsisi katselemaan eläimiä.

Mielestäni Koiramäkeen kannattaa suunnata, kun lapsi osaa kävellä ja ymmärtää myös mitä eläimet ovat. Kun kirjoista on katseltu ja opeteltu eläimiä, on mielenkiinto suurempi kun niitä näkee livenä. Toki siellä pärjää pienemmänkin kanssa, mutta vauva ei välttämättä vielä saa retkestä mitään irti. Hieman vanhemmille lapsille sieltä löytyy poniajelua ja enemmän muutakin puuhaa.

P7281397

P7281436

P7281408

Mitä Koiramäki maksaa?

Koiramäki maksaa verkosta ostettuna 13 euroa ja paikanpäältä 15 euroa/henkilö. Koiramäessa kahvi maksoi 2,20 euroa ja lohisoppa (jota oli tarjolla kahvilassa) 6,50 euroa ja alle 3-vuotiailta keitto oli ilmainen. Makkaraperunat (portin vieressä olevasta grillistä) maksoivat 6,50 euroa.

P7281480

P7281477

P7281482

P7281466

P7281400

P7281446

Kuten arvasimme, Kirppu oli aivan huumassa koko paikasta. Hän olisi juossut paikasta toiseen sormi ojossa. Hän toisteli eläinten äännähdyksiä ja hymyili kuin naantalin aurinko. Kävimme myös Akvaariossa, joka oli mieletön elämys Kirpulle. Hän toisteli kala -sanaa koko kierroksen ajan ja osoitteli innoissaan akvaarioihin. Nauroimme lähes vatsat väärinä, kuinka innoissaan pieni poika voi olla kaloista.

Kirppu jaksoi puistossa noin 3 tuntia (lyhyillä päiväunilla) ja sen jälkeen nukkuikin autossa kuin tukki. Mielestäni kolme tuntia oli sopiva aika viettää Koiramäessa hänen kanssaan. Koiramäki on auki ilta kuuteen. Koiramäki oli täydellisen hyvä valinta kesäreissuksi taapero -ikäiselle.

Suosittelen lämpimästi Koiramäkeä kaikille taaperoperheille, vielä olisi kesää jäljellä!

-sonjaaleksandras