KESÄKUNTO – 5 ASKELTA

Vuosi 2017 oli tarkoitus vetää läpi ilman laihduttamista. Ilman tarkkoja sääntöjä ja kieltämistä. Tähän saakka homma on kulkenut melko hyvin. Lisäkiloja on tullut pari, mutta kokonaisuus on pysynyt hyvänä. Isot muutokset elämässä vievät aikaa ja vaativat tasapainottelua. Treenien sovittaminen arkeen on mennyt suhteellisen kivuttomasti, mutta parantamisen varaa on vielä. Nyt kuitenkin heräsin loman jälkeen hieman tunkkaiseen oloon, eikä kesäkunto tunnu kuoriutuvan kropasta. Vaikka päätinkin olla laihduttamatta, mieli ja keho toivovat pientä boostia treeneihin sekä syömiseen.

Selkeän positiivisen suunnan olen toki huomannut treenien tehoissa. Päätin reilu kuukausi sitten alkaa panostaa painojen kasvattamiseen sekä treenien tehokkuuteen. Painot ovat kasvaneet ja näkyvissä on pientä kehitystä kropassakin. Nyt kuitenkin kaipaan vaihtelua ja suunnitelmallisuutta. Vanhat ohjelmat on nyt pyöritelty joka suuntaan, moneen kertaan, eikä itse kehitetyt ohjelmat tunnu tarpeeksi tehokkailta.

Ruokailun suhteen on parantamisen varaa. Vaikka ruoan laatu on suhteellisen hyvä, saisi ruokailukertoja tulla lisää päivän mittaan. Samoin vedenjuonti tuntuu olevan haasteellista. Nämä ovat kuitenkin vain tahdon asioita.

En havittele mitään kisakireää kesäkuntoa, vaan kevyttä ja freesiä fiilistä. Sen saavuttamisen eteen on jo tehty ainakin yksi askel. Ilmoittauduin eilen nimittäin mukaan erääseen valmennusryhmään. Uudet treenit, uudet tavoitteet ja uusi ruokavalio. Tärkeimpänä kuitenkin ne treenit. Ruokavalion osaan koostaa jo aika hyvin itsekin, mutta treeneihin voi aina tuoda valtavasti uutta puhtia ja kehitystä.

KESÄKUNTO – 5 askelta

  1. Tee suunnitelma. Jos haluat muutosta, ota askeleita kohti tulevaa heti, eikä maanantaina. Tee konkreettisia muutoksia ja ota tarvittaessa avuksi PT, ravintovalmentaja tai jokin valmennuskokonaisuus.
  2. Älä sorru viikon tai kahden pikadieettiin. Muutos ei voi olla pysyvä tai pitkäaikainen kidutuksen omaisilla muutoksilla. Tavoittele elämäntapamuutosta.
  3. Pidä tavoite mielessäsi ja pysy suunnitelmassa. Kirjaa suunnitelmaan myös mahdolliset lipsumiset, kuten juhlat ja salli ne itsellesi. Näin vältyt morkkikselta.
  4. Pysy kartalla muutoksissa. Palkitse itseäsi onnistumisissa.
  5. Tee muutos vain, jos se tekee sinut onnelliseksi. Jos olet tyytyväinen ja onnellinen omassa vartalossasi, vedä biksut päälle ja kesäkunto on valmis! Kukaan muu ei määrittele kesäkuntoasi kuin sinä itse.

Kesäkunto – sana, joka ei taida koskaan jäädä pois muodista. 

-sonjaaleksandras

TÄYDELLINEN PÄIVETYS KASVOILLE

Aurinko, heleät sävyt, kevätvaatteet ja uusi kesäkampaus. Kevät on täällä, mutta valitettavasti kasvojen iho ei näytä ihan yhtä heleältä kuin vaatteet. Onneksi itseruskettavat on keksitty. Tähän saakka olen käyttänyt vartalolle soveltuvia tuotteita myös kasvoille. Lopputulos on usein ollut liian tumma ja levittäminen on tuntunut hankalalta. Olen etsinyt täydellistä kasvojen itseruskettavaa ja kokeillut useita tuotteita. Täydellinen päivetys näyttää luonnolliselta, läpikuultavalta ja ruskealta eikä suinkaan oranssilta. Nyt sellainen on löytynyt ja mikä parasta, sen levittäminen on hullun helppoa! Eco by Sonya on merkki, joka valmistaa erilaisia itseruskettavia ja sen ympärille sopivia tuotteita. Yrityksen tarinan takana on Sonya, jonka sisko sairastui melanoomaan 30-vuotiaana. Australiassa rusketus on naisille asia, josta halutaan pitää kiinni. Markkinoilla ei kuitenkaan ollut Sonyan mielestä hyviä tuotteita, joten hän alkoi käyttää tuhansia tunteja täydellisen, turvallisen sekä luonnollisen tuotteen valmistamiseen. Lopputuloksena syntyi sarja, joka on laadukas ja 100 % luonnollinen. Eco by Sonyan tuotteet eivät sisällä synteettisiä ainesosia tai väriaineita.

Uusin tulokas Eco by Sonyan perheessä on Face Tan Water* ja voi pojat, olen rakastunut! Tuotteen voi levittää vanulapulla kasvojen, kaulan ja dekolteen alueelle noin 2-3 kertaa viikossa. Tai useammin, jos niin haluaa. Koostumus on aivan mieletön. Tuote kuivuu nopeasti, ei tuoksu pahalle eikä jätä ihoa tahmeaksi. Sen voi jättää tekeytymään yöksi ja aamulla kasvoille on ilmestynyt luonnollisen kaunis päivetys. Koostumus sopii täydellisesti myös epäpuhtaalle tai rasvoittuvalle iholle – tuote ei tuki ihohuokosia. Kuivemmalle iholle levittäessä kannattaa huolehtia kosteudesta ennen levitystä, jotta tuote ei imeydy kuiviin kohtiin laikukkaaksi. Tuote sisältää kosteuttavia aineosia kuten aloe veraa ja glyseriiniä.

*Tuote saatu kokeiltavaksi.

Itse kokeilin tuotetta kerran ja sain aikaan näkyvän, mutta luonnollisen päivetyksen. Rakastuin

-sonjaaleksandras