5 HUONOA TAPAANI

Blogeissa moni on listannut omia tavoitteitaan sekä myös niitä pinttyneitä huonoja tapojaan. Nyt ajattelinkin avata omia tyhmyyksiäni ja tässä siis 5 huonoa tapaani. Nämä tavat eivät välttämättä tästä parane, niin pinttyneitä kun ovat. Pieniä edistysaskelia olen silti jo muutamissa ottanut.

Ostan lähes aina töihin proteiinipatukan.

Olen täysin koukuttunut Tuplan proteiinipatukkaan. Ah, se suolaisen karamellin makuinen patukka vie kielen mennessään ja pitää nälkää kivasti. Tämä tapa ei todellakaan ole pidemmän päälle kannattava, sillä patukoista syntyy iso summa rahaa ajan myötä. Addiktio on kuitenkin vahva, joten katsotaan kuinka pääsen tästä irti. Syön siis aina lounastakin töissä, mutta tämä patukka menee vaikka jälkkäristä.

Jätän blenderin likoamaan pitkäksi aikaa.

Kun teen aamuisin smoothien, jätän kannun likoamaan ja sen peseminen usein jää aivan viime tippaan. Ärsyttävä homma.

Huollan kehoani aivan liian vähän.

Venyttelyt jäävät usein kiireessä pois ja kehonhuoltopäiviä tulee hyvin harvoin tehtyä. Tämä olisi älyttömän tärkeää, sillä lihasjumeja syntyy eikä keho palaudu kunnolla.

En yleensä jaksa laittaa silmänympärysvoidetta.

Pieni asia, mutta miksi niitä olemassa olevia silmänympärysvoiteita ei käytä, jos niitä on?

Jätän kuivat pyykit roikkumaan.

Pyykin peseminen on ihanaa, mutta kuivien kerääminen kuivarista tai narulta on ärsyttävintä mitä tiedän. Jälleen pieni asia, mutta ah niin vaikea.

Tänään on jo perjantai ja voin sanoa, että viikko on mennyt super nopeasti. Olen saanut viettää aikaa läheisten kanssa ja minilomaillen Tampereella. Pojallamme nousi tosin kuume, joten suunnitelmiin tuli pieniä muutoksia. Vetäsin eilen myös pitkästä aikaa pidemmän lenkin, tunnin verran juoksua putkeen ja nyt ovat lihakset melko kipeinä – hupsista… Ehkä ensi kerralla voisi lämmitellä paremmin.

Huippua viikonlopun alkua kaikille! 

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta