ÄITI ÄLÄ MENE!

Päiväkotiin lähtö koittaa. Aamupuuroa syödään jo itkua tihrustaen. Lapsi vaistoaa joutuvansa pian päiväkotiin ja puuro ei tunnu maistuvan. Kyyneleet valuvat. ”Äiti, en halua päiväkotiin.” Äiti vastaa: ”Mutta siellähän on ihan mukavaa, saa ruokaa ja siellä saa leikkiä kavereiden ja tätien kanssa.” Lapsi vastaa: ”Jäädään kotiin, äitin kanssa lukemaan.” Pahan olon nieltyään, äiti pukee lapsensa vastusteluista huolimatta. Itku yltyy ja päiväkotiin saavuttuaan lapsi itkee hysteerisesti. Pikkuiset sormet tarttuvat äidin takkiin, ”Äiti älä mene!”. ”Äiti tulee sitten hakemaan, pidä hauskaa!” äiti huutaa lapselleen. Itkuiset silmät jäävät katsomaan ikkunasta äidin lähtöä. Päiväkodin täti ottaa hänet syliin ja vie leikkimään. Äiti istuu autoon ja alkaa itkeä. Kyynelten valuessa kerää itsensä ja aloittaa työpäivänsä. 

”Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa?”

Päiväkodin alku toukokuussa tuntui helpolta. Nyt tilanne on toinen. Eroahdistus tuntuu pahentuneen ja jokainen päiväkotiin vieminen tuntuu pahalta. Vaikka päiväkoti ja hoitajat ovat ihania, ei syyllisyydentunteesta pääse irti. Joka kerta, kun irrotan huutavasta lapsesta ja luovutan hänet päiväkodin hoitajalle, tuntuu se kuin sydän revittäisiin irti. Hymyssä suin koittaa kertoa lapselleen, että sinulla on varmasti mukava päivä, vaikka tekisi mieli vain jäädä lapsen kanssa peiton alle lukemaan kirjoja koko päiväksi.

Poika itkeskelee välillä päivän aikana hoidossa, usein pidempinä päivinä. Onneksi hoitajat ovat ihania ja varmasti lohduttavat häntä joka kerta. Hän myös vakuuttelee itselleen päivän mittaan ”kyllä, äiti tulee minua hakemaan”. Luulen, että vuorohoidon vaihtelevuus tekee tästä vielä pidemmän prosessin.

”Toivottavasti tämä on vain lyhyt vaihe.”

Tiedän, että pojalla on päiväkodissa paljon uutta opittavaa ja hän kehittyy siellä touhutessa paljon. Päiväkodissa leikitään, pelataan, ulkoillaan ja ennen kaikkea keksitään paljon tekemistä mitä kotona ei tulisi tehtyä. Lapsi oppii myös jakamaan ja leikkimään muiden kanssa. Yhden lapsen perheessä se on super tärkeää.

Eroahdistuskin varmasti helpottaa. Tai sitten olemme niitä tapauksia, joissa itkeminen ei lopu ennen koulun alkua.

Kun päivän päätyttyä saa hakea lapsensa hoidosta ja hän juoksee syliin huutaen ”äiti tuli!” ei voi kuin antaa sydämensä sulaa. Vaikka hetken päästä hän makaakin eteisessä uhmakohtauksen valtaamana.

Tämä 2,5 vuotiaan elämä tuntuu olevan yhtä vuoristorataa. Niitä sydämen sulamisia ja toisessa hetkessä turhautumisia. Uhmaikä ja eroahdistus saattavat aiheuttaa sydämentykytyksiä niin positiivisessa kuin negatiivisessa sävyssä. Tämä taitaa olla silti muisto vain muutaman vuoden päästä, joten antaahan tulla!

-sonjaaleksandras

PS. Tällä viikolla mut löytää @fitfashionfi -Instagramista Instastoryn puolelta!

Oma instatilini @sonjaaleksandras

 

sonjaaleksandras

4 vastausta artikkeliin “ÄITI ÄLÄ MENE!”

  1. Meillä myös itketään, jos mä vien hänet hoitoon. Miehen kanssa ei itke. Voisiko teilläkin mies hoitaa viennit?

    • Meillä vaihtelee vienti työvuorojen mukaan, joten siihen ei voi vaikuttaa. Usein kyllä mieheni vie, mutta omiakin tulee jonkin verran. Hänenkin kanssaan itkee useimmiten… Eiköhän tämä tästä jossain vaiheessa helpota! 🙂

  2. Ihan samat fiilikset oli alkuvuodesta kun tyttö aloitti päiväkodin 2,5-vuotiaana. Aamut oli yhtä itkua, usein päivätkin. Pikkuhiljaa helpotti ja kesän jälkeen hänestä on tullut itsenäisempi ja tykkää olla päiväkodissa. Keväällä olin varma että aamuitkut jatkuvat kouluun asti, mutta onneksi ei mennyt kuin puoli vuotta niiden loppumiseen. Tsemppiä! 😉

    • Okei, kiva kuulla! 🙂 On tämä aikamoista totuttelua koko perheeltä. Hyvää syksyä sinne! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 11
Tykkää jutusta