ARJEN HERKKUHETKIÄ JA KLASSIKKOJÄLKKÄRI (GL)

Huomaan iltaisin kaipaavani usein jotain makeaa. Se ei ole mitenkään erikoista, sillä talvisin nämä herkkuhimot varsinaisesti iskevät. En koskaan vedä mitään överiä vaan jotain pientä. Tällä viikolla on uponnut raakasuklaata, pari keksiä ja eilen ihanaa omena-kaurapaistosta. Mistään suurista kalorimääristä ei ole siis kyse ja hyvin aktiivisen päivän päätteeksi se ei ole haitannut. Toki yleensä pidän vain viikonloppuisin herkkuhetkiä. Päätin kuitenkin ottaa tänä vuonna hieman rennommin ja opetella terveellisempiä tapoja herkutella. Tämä klassikkojälkkäri sisältää usein reilusti sokeria ja voita, mutta oma omena-kaurapaistokseni tehtiin tällä kertaa himpun verran terveellisemmin.

Omena-kaurapaistos on todella helppo ja sen kanssa on vaikea mennä metsään. Aineksia voi vaihdella ja makuja vaihdella fiiliksen mukaan. Tämä jälkkäri on ihana, sillä maistuu myös perheen pienimmälle eikä tarvitse pelätä sokeriövereitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omena-kaurapaistos (GL)

4 omenaa (käytin 2 vihreää, 2 punertavaa)

3-4 dl kaurahiutaleita 

1-2 rkl kookosöljyä

iso nokare voita (maidottoman saat, jos korvaat voin kookosöljyllä)

1 rkl hunajaa

1 rkl ruokokidesokeria

kanelia oman maun mukaan

vaniljaa oman maun mukaan

Laita uuni 200 asteeseen. Laita kattilaan voi, kookosöljy, hunaja, sokeri ja vanilja. Kuumenna ja sekoita huolellisesti, anna kuplia hetki ja ota pois liedeltä. Lisää joukkoon kaurahiutaleet. Kuori ja pilko omenat pieneksi. Laita ne vuokaan, ripottele päälle kanelia. Levitä kauraseos omenoiden päälle tasaisesti. Laita vuoka uuniin keskitasolle ja anna kypsyä 20-25 minuuttia. Nauti sellaisenaan tai marjojen, hedelmien, kaurajogurtin tai -jäätelön kera. 

Tämä ohje on helppo soveltaa fiiliksen mukaan. Jos sinulta ei löydy ruokokidesokeria, voit käyttää fariinisokeria tai pelkästään hunajaa. Voit myös käyttää pelkkää voita, jos kaapista ei löydy kookosöljyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällainen herkkuhetki koettiin eilen myöhään illalla, kun viimein pääsin pitkäkseni sohvalle ja Netflixissä pyöri Moderni perhe.

Ihanaa perjantaita kaikille! 

-sonjaaleksandras

 

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta