EI! – ÄITI SANOI EI!

Poikani ”Kirppu” on ollut alusta asti melko rauhallinen, kiltti ja iloinen lapsi. Toisaalta minulla ei ole paljonkaan kokemusta erilaisista lapsista, joten näkemykseni on melko suppea. Vauvavuosi meni aika tavallisesti noin tempperamenttia ajatellen ja vuoden tullessa täyteen päällimmäisenä mieleen jäi, että hän on todella hymyileväinen ja iloinen poika. Vauhtia on riittänyt siitä asti kun hän oppi etenemään ryömimällä, mutta se nyt lienee normaalia.

P6120405

P6120417

Viime viikolla postasin kuvan Instagramiin pojastani repimässä huoneensa tapettia irti. En uskalla edes kuvitella, mitä hän saa aikaan kun värikynät ja tussit valtaavat hänen huoneensa ja hän päättää toteuttaa luovuuttaan seiniimme. Vilkkaus on usein enemmän poikien juttu ja osasinkin odottaa tällaista tapausta, mutta ei tähän ole voinut mitenkään valmistautua henkisesti.

Olen noin reilun kuukauden ajan joutunut kieltämään poikaani aivan liikaa eikä EI -sanasta tunnu olevan minkäänlaista iloa, paitsi jos sen sanoo joku muu kuin minä. Eräänä aamuna tämän tapettiepisodin lisäksi hän kaatoi pussillisen auringonkukansiemeniä, heitti tuttipullonsa WC -pyttyyn, tiputti olohuoneen tasolta pöytäkaiuttimen ja sai sillä aikaan verta vuotavan huulen. Näiden asioiden lisäksi hän käy välillä laittamassa uunin päälle, painamassa pauselle pyykkikoneen, repimässä johtoja seinästä ja levittämässä paperiroskat ympäri keittiötä. Olen vaihtanut järjestystä keittiössä, jotta hänen nopeat kätensä eivät kävisi levittämässä jauhoja ja siemeniä ympäri asuntoa. Välillä on sellainen olo, että pitäisi mennä hetkeksi suljetun oven taakse hengittämään syviä vetoja. 

P6120406

P6120427

Joku kysyisi: onko pojallasi tylsää? No ehkä joskus kun joudun laittamaan ruokaa tai tekemään muita kotitöitä. Leikittekö tarpeeksi? Voi kyllä, puolet päivästä. Viihtyykö hän yksin? Viihtyy aika kauankin, mutta jos häntä huvittaa repiä tapetteja mielummin kuin leikkiä omilla leluillaan niin sitten niin tehdään.

Tapetin repiminen tapahtui vielä kaiken lisäksi niin, että luin hänelle kirjaa huoneessaan ja leikimme legoilla. Käänsin selkäni vastatakseni puhelimeen ja karjaisin EI – tapetti oli jo repäisty. Tiedän, että lapset saavat tuhojaan aikaiseksi, no can do, mutta ovatko kaikki lapset näin vilkkaita? Eivät mielestäni… 

P6120428

P6120420

P6120412

Olen yrittänyt myös sitä, että kun hän tekee jotain ”pahaa” niin annan hänelle jotain muuta ajateltavaa/tekemistä, mutta harvoin tämäkään auttaa kun sormet ovat jälleen pahoissa. Ulkona oleminen on yleensä kaikkein paras ratkaisu, siellä saa temmeltää ilman vaurioita. Haluan kuitenkin opettaa Kirpun olemaan sisällä ja ulkona, sillä aina ulos ei pääse ja on totuttava leikkimään kiltisti myös sisällä.

P6120414

Otan mielelläni vinkkejä vilkkaan lapsen käsittelyyn. Ja toivon, että ne vinkit eivät ole: ”se loppuu sitten 10-vuotiaana, jos silloinkaan”. Luulen silti, että kaikkeen tottuu ja tiedän kyllä, että ei meidän poikamme ole todellakaan vaikeimmasta päästä ja melko helpolla tässä on päästy tähän saakka. Vanhemmuuteen opitaan ehkä kantapään kautta ja ensimmäinen lapsi on aina koekaniinina valitettavasti.

Tämän postauksen kuvat ovat Porin Kirjurinluodosta.

Hyvää tiistaipäivää kaikille!

-sonjaaleksandras

P.S. Ilmeisesti poikani yrittää saada minulle huonon omantunnon tämän postauksen kirjoittamisesta, sillä tänä aamuna hän leikki melkein tunnin rauhallisesti kattilan kanssa ilman minkäänlaisia pahanteon aikeita. 

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta