F R E S H 2016: KEHITYSTÄ TREENISSÄ, PUREFIILIKSIÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PURETREENI, sinua on kiittäminen monesta.

Huomasin eilen, että minulla on naksahtanut päässä jokin vaihde. Treeni-into, joka on ollut kiitettävän hyvä aiemminkin, mutta nyt… Se, että salitreenejä on pääasiassa 3 ja sen lisäksi kahvakuulailua ja lenkkeilyä. Ei mitään ehdotonta, vaan ohjeet monipuoliseen liikkumiseen. Ennen saatoin käydä 5 kertaa viikossa salilla, eikä puhtia meinannut riittää koviin treeneihin. Nyt 3 kertaa tuntuu sopivalta ja hienointa tässä on se, että tuloksia tuntuu tulevan vaikka treenejä en olekaan kaikkia tehnyt täysin ohjeiden mukaan (siis salitreenit olen tehnyt 100%, mutta muita treenejä hieman tuntemuksieni mukaan).  Vaikka olen ollut melko väsynyt viime viikkoina, mutta Puresta on saanut niin paljon energiaa ja 3 todella tehokasta salikertaa viikossa ovat tuntuneet sopivalta eikä liian uuvuttavalta. Lähden salille entistä innokkaammin ja into varmasti pysyy koko ohjelman ajan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole koskaan ollut kovin lihaksikas. Perus ok-kuntoinen, mutta en ole saanut lihaserottuvuutta aikaan. Nyt huomaan kropassa pieniä muutoksia ja se tuntuu mahtavalta. Kaikkein parasta on silti huomattavasti parantunut ryhti, joka on ehkä viimeisen kolmen vuoden aikana alkanut kohentua.

Tärkein asia minusta tämän neljän viikon aikana on ollut keskittyminen treenaamiseen. Vaikka luulin tehneeni aikaisemminkin ajatuksella, olen nyt laittanut kaiken keskittymiseni treeniin, jota teen. Mielellä on iso voima kehityksessä!

Omat vinkkini onnistuneeseen treeniviikkoon:

  • Älä stressaa – stressi vie voimia, ajatuksia ja tekee treenistä puisevaa.
  • Tee mielummin vähemmän keskittyneitä treenejä kuin monta huolimatonta pikajumppaa.
  • Älä kiirehdi – vaikka olisikin aikataulut ja muut, tee treeni siihen sopivaksi, äläkä yritä tehdä pitkää ohjelmaa nopealla aikataululla hutiloiden.
  • Pidä lepopäivä/-päiviä – anna kehon levätä ja muista kehonhuolto (venyttely).
  • Keskity täysillä jokaiseen sarjaan ja liikkeeseen. Mieti tekemääsi lihasta ja anna ajatusten pyöriä hetken vain siinä. Älä katso puhelintasi minuutin välein ja tsekkaa meilejäsi (tähän myös syyllistyneenä joskus).
  • Jos musiikki auttaa sinua olemaan ”omassa keskittymiskuplassasi” – kuuntele sitä.
  • Muista syödä tarpeeksi, tarpeeksi usein ja monipuolisesti – ilman riittävää polttoainetta, ei kroppa jaksa tehdä täysillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jokaisella on ne omat huonot puolensa, joita aina tuijottaa sovituskopeissa ja minkä tahansa peilin edessä. Vaatteista katsotaan, että mikä peittäisi huonon kohdan vartalosta ja mikä korostaisi niitä parhaita puolia. Minulle takapuoli ja reidet ovat olleet syynin alla ja sitä kehonosaa olen aina peitellyt. Nyt Puren mahtavan hullu jalkatreeni on tuntunut superilta ja kehitystä toivon tulevan. Muutama sentti sieltä onkin jo kadonnut. Kauhulla jo odotan uusia jalkatreenejä, sillä ohjelmat uusiutuvat pian.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puretreeni jatkuu vielä reilut 4 viikkoa ja kaikki pienetkin muutokset, joita saattaa tulla, ovat tervetulleita. Naisen lihaksisto ei ilmesty hetkessä näkyviin, joten suuria ulkoisia muutoksia ei varmasti tule olemaan, mutta tämä fiilis – se kun pysyisi aina!

Ruokavalion noudatus on ollut jotain 90% paikkeilla ja olen sallinut joitain poikkeuksia itselleni esim. viikonloppuisin. En ole halunnut olla liian ehdoton, jotta ruokavalio jatkuisi 8 viikon jälkeenkin. Toisaalta myös imetyksen suuri kulutus asettaa pakoksikin ruuan lisäämisen tietyissä kohdissa.

Kävin ostamassa pienen hemmottelulahjankin itselleni hyvistä Pureviikoista ja ostin uusia treenivaatteita. Mikään ei nosta motivaatiota niin hyvin kun pieni materialismionnellisuus varsinkin salikuteissa. Varsinkin kun treenivaatteet ovat päällä lähes 24/7 – muita kotimutseja verkkareissa? (On muuten ihan parhaat treenipökät nämä Niken Legendit <3 – kolmannet jo menossa)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Soc – toppi, Stadium

Nike Legend – housut, Topsport

Ihanaa talvista viikonloppua kaikille! Toivotaan etteivät sateet vie kaikkia lumia maasta. <3

-sonjaaleksandras

 

FitFashion

FitFashion on Suomen suurin ja paras aktiivisen elämäntyylin blogiyhteisö. Bloggaajien elämänmakuisista tositarinoista löydät motivaatiota ja ideoita arkeesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta