HELPPO JA VIETTELEVÄ ILOTYTTÖPASTA

Kesäisinä ja aurinkoisina päivinä ei haluaisi käyttää aikaa sisällä vaan nauttia ulkoilmasta. Grillaus on sitä peruskauraa, mutta erilaiset pastat ovat myös todella helppoja ja nopeita ruokia. Edulliset ruokareseptitkin on aina kivoja, sillä rahaa kuluu kesäisin monenlaisiin menoihin. Tämä italialainen Spaghetti alla Puttanesca eli pasta ilotytön tapaan on älyttömän helppo ja yllättävän ihana ruoka. Sen tärkeimmät raaka-aineet ovat tomaatti, kapris, oliivi ja chili. Italiassa alueiden mukaan siihen lisätään myös anjovista. Pastaan kuuluu myös olennaisesti lehtipersilija, jota en tällä kertaa saanut kaupasta, mutta basilika sai nyt korvata kyseisen yrtin. Ilotyttöpasta on loistava ”pikaruoka” ja valmistuu helposti jääkaapista löytyvillä aineksilla.

Ennen kuin pelästyt kapriksia ja anjovista, pyydän kokeilemaan, sillä ne eivät varsinaisesti maistu kastikkeessa, vaan tuovat ihanaa suolaisuutta ruokaan. Miehenikin järkyttyi kauppareissullaan ja sanoi: ”en kyllä mitään anjovispastaa lähtisi syömään”. Loppupeleissä hän söi tupla-annoksen ja kiitti kauniisti hyvästä ruoasta. Luulen, että hänen mielensä muuttui viimeistään kun kerroin ruoan ”viettelevän” nimen.

P6100368

P6100373

P6100363

ilotyttöpasta

HUOM!

Käytin reseptissä siis tiiviimpää tomaattipyrettä (ei murskaa) ja siksi lisäsin keitinvettä lopussa. Keitinvesi auttaa myös kastiketta tarttumaan pastaan. 

Jos haluat gluteenittoman ruoan niin käytä gluteenitonta pastaa, kasvisversio onnistuu ilman anjovista (voit lisätä hieman kapriksien ja oliivien määrää). 

P6100366

Vieläkin tuo veden kielelle, oli se niin järkyttävän hyvää!

Tällaista italiaherkkua keskiviikkoon! 

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

2 vastausta artikkeliin “HELPPO JA VIETTELEVÄ ILOTYTTÖPASTA”

  1. En kyllä ymmärrä, miksi ruokaan pitäisi laittaa lihaa, jos se ei edes maistu siinä. Tuplapaha. 🙁

    • Anjovista on melko pieni määrä tässä ruoassa ja kyllä se kastikkeessa maistuu, tarkoitin vaan sitä, että monet jotka eivät välitä anjoviksesta yllättyvät tämän ruoan maun kanssa. Se toimii muiden raaka-aineiden kanssa kivasti. Ja toki kasvisversio on hyvä myös, tapoja on monia. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta