JOULUN KOSMETIIKKALAHJAT 1/6

Jouluna lahjojen miettiminen on joskus todella haastavaa ja välillä sitä jopa sortuu miettimään aivan liikaa. Ajattelinkin helpottaa hieman teidän päänvaivaanne ja kehitellä kuusi ihanaa joululahjaideaa kosmetiikan saralla, joista moni nainen varmasti ilahtuisi. Näissä lahjoissa ainoa kriteeri on se, että osaa hieman tunnistaa lahjansaajan kosmetiikkahistoriaa sekä ihoa, näin on helpompi valita oikeat tuotteet. Kosmetiikkalahjat ovat mielestäni super toimivia lahjoja, sillä useampi nainen käyttää jonkinlaista kosmetiikkaa ja moni on valmis kokeilemaan uutuuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäisenä lahjana nostan esiin laadukkaan huulipunan. Laadukas ja runsaspigmenttinen huulipuna voi olla monelle ostos, jota ei uskalla tai raaski tehdä. Tämä lahja on paras niille, jotka haluavat testata uusia meikkejä, ovat kokeilunhaluisia ja tykkäävät meikissä muustakin kuin ripsarista. Huulipuna piristää, saa väsymyksen tiehensä, antaa itsevarmuutta ja lisää naisellisuutta. Huulipunalla voi viestiä monia asioita ja sävyillä kannattaa leikitellä! Kirjoitin huulipunan sävyn valinnasta sekä huulipunan käytöstä vuosi sitten postauksen, pääset siihen tästä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä kertaa esittelyyn pääsee oi niin ihana uutuus! Shiseidon Rouge rouge* – ensitestauksella olin täysin myyty! Syksyllä lanseerattu tuoteuutuus on pitkäkestoinen, täyteläinen ja superpigmenttinen. Tämä puna ei kuitenkaan kuivata vaan kosteuttaa huulia. Talvella varsinkin kuiville huulille täydellinen ratkaisu! Väreistä voit bongata todella monet eri punaisen sävyt. Suosittelen tutustumaan! Hylsy kiinnittyy magneetein ja on sulavan musta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moni kiertää kaukaa punaiset huulipunat, mutta miksi? Kaunis puna huuliin ja ripsarit ripsiin – lopputulos on näyttävä ja tyylikkään naisellinen. Voiko meikkaaminen olla enää helpompaa? Kun huulipunaa valitsee lahjaksi, voit keskustella tarkemmin myyjän kanssa jos värin valinta mietityttää. Kuva lahjan saajasta tai kuvailu hänen piirteistään, hiusten ja silmien väristä sekä tyylistä auttaa asiassa. Huulipunan lisäksi voit ostaa huultenpohjustuksen sekä rajauskynän.

Kosmetiikkalahjat postauksia tulee siis ennen joulua vielä viisi kappaletta – stay tuned! 

*Tuote saatu lahjaksi.

Mitäs mieltä, ostaisitteko huulipunan lahjaksi? 

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

3 vastausta artikkeliin “JOULUN KOSMETIIKKALAHJAT 1/6”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta