ÄIDIN PIKKU UHMIS

Noin 5 vuotta sitten muistan jälleen nähneeni kaupassa erään episodin, jossa taaperoikäinen lapsi sai täyden raivokohtauksen. Ihmettelin, miksi äiti ei saanut lastaan rauhoitettua. Päättelin täysin ajattelemattomasti, että tuo lapsi syö varmasti pelkkää sokeria ja vanhemmat eivät esimerkiksi ulkoile lapsen kanssa ollenkaan. Niimpä niin. Jos nyt pääsisin puhuttelemaan tätä tietämätöntä itseäni, saattaisin hieman itsekin hermostua. Nimittäin uhmaikä ei johdu sokerista, eikä telkkarin katselusta. Se on pakollinen paha, joka ilmenee joillakin vahvemmin, joillakin lievemmin. Meidän pikku uhmis saikin äitinsä täysin kädettömäksi muutama päivä sitten.

Äitini oli jokin päivä mennyt kauppaan pojan kanssa ja he olivat yhdessä ostaneet pienen lelun samalla reissulla. Poikani oli saanut valita lelun ja näin hyvillä mielin he pyörivät kaupassa autokärryineen. Samalla reissulla he kävivät kaupan leikkipaikassa.

Tästä tilanteesta kuullessani mietin, että kuinkahan meidän käy seuraavalla reissulla. Kaikki tähän asti ostetut lelut on ostettu ilman pojan läsnäoloa. Hän on saanut välillä katsoa leluosastolla, mutta mukaan sieltä ei ole lähtenyt mitään. Äitini eli lapsen mummu on täysin oikeutettu joskus ostamaan leluja, joten syyllistä hänestä ei tehdä – hehhheh.

Tämä seuraava kauppareissu tuli luonnollisesti eteen ja yleensä autokärryihin tyytyväinen poikamme alkoi pyöriä penkissään leluosaston kohdalla. Vihannesosastolle päästyämme hän aloitti valtavan mouruamisen ja huudon leluosastosta. Hän repi itsensä irti autokärryn vöistä ja melkein sukelsi ulos autostaan. Hän itkua tihrusti ja lähti tilaisuuden tullen juoksemaan kohti leluosastoa. Juoksin hänen perässään ja yritin viedä hänet takaisin kärryyn. Poikani veti itsensä täydelle huutokaarelle ja muutamien katseiden saattelemana luovutin ja laskin hänet leluosaston hyllyn eteen. Siinä oltiinkin tovi.

Tilanne meni hetken kuluttua ohi. Sain jotenkin hänet takaisin kärryihin, ilman lelua ja jatkoimme matkaa kaupassa. Puolivälissä reissua hän alkoi taas pyöriä penkissään ja pikavauhtia latasin välttämättömät kärryyn. Kirosin itsekseni, että en enää koskaan tule kauppaan hänen kanssaan. Lopulta leikkipaikan kohdalla hän kiemurteli taas itsensä ulos autosta ja juoksi, melkein kaataen mummon matkalla, kohti leikkipaikkaa. Leikkipaikasta pois lähteminen sujui huonosti ja huudon saattelemana saavuimme kassalle. Kärryjen ollessa paikallaan kassojen luona hän huusi itkuisena vauhtia ja nyt mennään!

Vaikka tämä kaupassakäynti ei ollut varmasti pahimmasta päästä, sai se minut sen verran herkille, etten ihan heti tohdi mennä kaksin kauppaan. Ja lopuksi sanottakoon, että ei, lapseni ei ollut pumpattu täyteen sokeria (vain banaanin sokerin verran) eikä hän ollut katsonut koko päivänä telkkaria.

Uhmaikä on alkamassa, eikä minulle ole siihen mitään sananvaltaa.

-sonjaaleksandras

HELPOMPAA OLLA TÖISSÄ KUIN KOTONA?

Sitä ajattelisi, että kotiäitiys on aika lunkkia. Kotona rentoa oleskelua ja lasten kanssa leikkimistä. Välillä hieman kokkailua ja siivousta. Toisinaan pitkiä päiväunia ja leikkipuistossa istumista. Ilman meikkiä verkkareissa heilumista. Mutta, totuus on kuitenkin se, että helppous riippuu hyvin pitkälti ihmisestä. Enkä kyllä usko ketään, jonka mielestä kotiäitiys on iisiä. Onko töissä helpompaa kuin kotona? Mikä on henkisesti helpompaa, kotiäitiys vai töissä käyminen? 

_MG_8391

Jos olet kuin minä, tykkäät todella siististä kodista, itsetehdystä ruoasta, bloggaamisesta ja projekteista, voi kotona olo olla joskus vaikeaa. Kotiäitiys saattaa tällaiselle kontrollifriikille aiheuttaa myös silloin tällöin levottomuutta ja siksi aloitatkin useita lisähommia. Kotona, kaikesta yrityksestä huolimatta, et saa haasteen tunnetta, vaikka kuinka yrittäisit taistella lastasi päiväunille. Kotona myös siivoaminen on jatkuvaa, eikä riittävän puhdasta tunnu tulevan. Joudut organisoimaan kaupassa käymiset, siivoamiset, kokkaamiset, pihahommat, pyykkäämiset ja lukuisat muut hommat. Okei, saat toisinaan nukkua pidempään, jos lapsesi niin tekee. Saat myös hengata meikittä ja rennosti pukeutuneena, mutta johtuuko se vain ajanpuutteesta? Kaikkien hommien lisäksi haluat olla hyvä äiti ja viettää paljon aikaa lapsesi kanssa. Haluat keksiä puuhattavaa, jotta seinät eivät kaadu päällenne. Iloinen äiti, iloinen lapsi? Pitää täysin paikkaansa. Jos olet stressaantunut, peilaa se suoraan lapseesi. Joten hymyile, äläkä hermoile – onko se aina helppoa? Ei… Kotiäitiys on täyspäiväinen työ, mutta saatko siitä samanlaista kohtelua tai palkkaa? Nope…

_MG_8443-2

Töissä tunnet saavasi aikaan asioita, saat haasteita ja pääset niiden yli. Saat työtehtävän ja viet sen loppuun. Asiat hoituvat ja tunnet olevasi tehokas. Kotiin palatessa voit antaa jakamattoman huomion lapseesi ja olet henkisesti virtaa täynnä erilaisille leikeille ja touhuille. Töissä käyminen tuntuu mukavalta vaihtelulta ja rakastat ihmiskontakteja. Kotona toki hommia riittää, mutta ehkä energiaa on enemmän kun tiedät, ettei niitä tarvitse tehdä koko päivää. Pyykkikasat ehkä kasaantuu ja ruokaakin pitäisi aina olla tekemässä, mutta stressaako se ihan yhtä paljon?

Tällä hetkellä töihin paluu tuntuu ihanalta. Vaikka töissä olisikin joskus raskasta, saan siitä paljon kicksejä. Kotiäitiys antaa myös paljon, en sitä sano, mutta työ on osa minua. Siksi varmasti aloitinkin bloggaamisen, jotta voin toteuttaa itseäni myös äitiyslomalla. Tällä hetkellä teen lyhyempää viikkoa, joten varsinaista stressiä ei ole ehtinyt syntyä aikatauluista. Isovanhemmat hoitavat poikaa, joten siitäkään ei ole vielä huolta. Joten tilanne on ideaali, mutta silti uskaltaisin sanoa, että minulle töissä käyminen on helpompaa. Töissä saan myös tehdä töitä rauhassa, keskittyä saa vain ja ainoastaan asiaan. Kotona saatoin pyykätä toisella kädellä, laittaa ruokaa toisella ja hytkyttää itkevää lasta rintarepussa, näin kärjistettynä.

_MG_8483

Kuvat: Amanda Aho

En siis voi sanoa, että esimerkiksi joku kolmen lapsen yksinhuoltaja kokisi töissä käymisen helpommaksi kuin kotona olon, kaiken organisoinnin takia. Tai esimerkiksi joku ison firman toimari voi kokea kotona olon super helpoksi. Riippuu tietysti myös siitä kuinka tärkeää työ on hänelle. Loppujen lopuksi kysymys on hyvinvoinnista. Voitko paremmin käydessäsi töissä vai kotiäitinä? Kumpi rooli sopii sinulle paremmin?

En vaihtaisi aikaani kotona mistään hinnasta, mutta nyt oli hyvä aika palata työelämään. Minulle oli tärkeää nähdä ensiaskeleet, kuunnella ensimmäiset sanat ja olla mukana seuraamassa kasvua vauvasta taaperoksi. Ja siitä olenkin todella kiitollinen.

Tällä hetkellä haluan edelleen pitää kiinni bloggaamisesta ja yritänkin ajoittaa kirjoittamista vapaapäiviin, iltoihin ja päikkäriaikoihin. Vaikka tekemistä on paljon perheen, töiden, kodin, treenien, ruoanlaiton ja bloggaamisen kanssa, olen silti onnellinen ja tyytyväinen. Juuri nyt minusta töissä käyminen on jollain tapaa henkisesti helpompaa kuin kotiäitiys. Tulevaisuus sitten näyttää minne suuntaan tämä tyytyväisyys menee.

Kirjoitettuani tätä postausta, törmäsin tähän uutiseen: Kotiäiditkö eivät tee töitä? – kuulostaako tutulta?

-sonjaaleksandras