TOINEN LAPSI?

Koska teille tulee toinen lapsi? Joko pieni sisarus on tilattu? Haluaisitko tytön vai pojan toiseksi lapseksi? Joko yritätte toista? Muun muassa näihin kysymyksiin olen saanut vastata, jo melko nopeasti esikoisen synnyttyä. Ensinnäkin kysymys on todella henkilökohtainen, eikä kysyjät välttämättä tiedä taustaamme. Mitä jos meillä olisi keskenmeno takana tai kovaa yritystä tuloksetta?

Vaikka itselleni aihealue ei aiheuta mitään paniikkia, olisi joskus mukavaa olla vastaamatta ihmisten tiedusteluihin. Totuus on kuitenkin se, että lapsemme on vasta 1v 9kk. Ja toiseksi, me emme ole vielä halunneet toista. Onko se väärin?

faceraskaus

Olen kuullut monen suusta, että lapsella pitää olla sisaruksia. Muutenhan heistä tulee itsekkäitä, lellittyjä ja yksinäisiä. Ainoa lapsi ei opi jakamaan, olemaan kärsivällinen tai ajattelemaan muita. Niinkö se tosiaan on? No, itse uskon siihen, että lellityksi tulee jos vanhemmat lellii. Itsekkääksi tulee, jos vanhemmat antavat kaiken periksi. Yksinäiseksi tulee, jos lasta ei viedä muiden ihmisten keskuuteen. Kärsimättömäksi tulee, jos kaikki annetaan heti. Ajattelemattomaksi tulee, jos vanhemmat käyttäytyvät ajattelemattomasti. Eiköhän kasvatusvastuu ole vanhemmilla eikä sisaruksilla? 

Entä sitten kun olemme vanhoja? Lapset ja heidän lapset tuovat elämään iloa. Mitä jos ainoa lapsi onkin etäinen tai muuttaa kauas? Mitä jos hän ei haluakaan jälkikasvua? No se on ajatus, johon täytyy vain tottua. Vaikka hankkisit 10 lasta niin et voi tietää hankkivatko he jälkikasvua tai asuvatko he lähellä sinua. Et voi tietää ovatko he sinun apunasi ollenkaan kun olet vanhus. Elämä on arvaamatonta ja siihen ei voi vaikuttaa. Toki ajatuksena vanhuus tuntuu ihanammalta kun lähellä on paljon porukkaa. Mutta voihan niitä läheisiä muutenkin olla.

Mites se raskausaika? Toisen lapsen hankinta ei välttämättä houkuta, kun tietää millaisia riskejä raskaus tuo elämään. Puolen vuoden oksentaminen, laskimotukos, lapsen terveyteen liittyvät asiat ja jatkuva ultrassa juokseminen ei houkuta tällä hetkellä ollenkaan. Toki raskaudet ovat erilaisia ja voihan olla, että toista odottaessa olisin kuin ne kauneutta hehkuvat treenipirkot maha pystyssä ilman mitään vaivoja. Ja eihän niitä lapsia noin vaan hankita, niitä tulee jos niin on tarkoitettu.

kayttis-10x15-1156-51

Kuvat: Valokuvaus Nelly

Mites sitten työelämä? 1-2 vuoden poissaolo töistä vie taas niitä työhön liittyviä unelmia kauemmas. Asiat pysähtyvät ja saatat joutua luopumaan mieluisista työtehtävistä. Vauvan huuruinen aika pehmentää taas aivoja himpun verran (hehe) ja työelämään palautuminen tuntuu oudolta. Kuinka päivähoito sujuu ja jaksaako isovanhemmat ottaa hoitoon kahta lasta kun menoja tulee viikonloppuna? Nukkuvatko lapset öisin ja taisteletko päiväunista päivittäin?

Vaikka olen aina halunnut kaksi lasta, en tällä hetkellä haaveile uudesta vauvasta. Emme ole päättäneet mitään, mutta vielä ainakin olemme onnellisia vain yhden rakkaamme kanssa. Mieli voi vielä muuttua, nopeastikin, mutta nyt mennään näin. Toivon, että pojastamme kasvaa ajattelevainen, sydämellinen ja rakastava ihminen, vaikka sitten olisikin ainut lapsi.

-sonjaaleksandras

ps. Kiitos tykkäyksistä, sydäntä painamalla (postauksen yläreunassa) tiedän taas minkä tyyppisistä teksteistä te pidätte! <3

ÄLÄ UNOHDA ULKOILUA!

Pienestä saakka meitä on käsketty mennä ulos. Lapsena ulos leikkimään, koulussa välkälle ulos ja kotona läksyjen jälkeen ulkoilua. Aina se ei todellakaan ole kiinnostanut ja joskus tekisi mieli, varsinkin näinä synkkinä päivinä, vain jäädä sisälle peiton alle. Äitiys on opettanut paljon asioita ja suurimpana opetuksena sen, että ulkoilu tekee aina hyvää kaikille osapuolille. Vauvalle nukahtamisessa, taaperolle päivän puuhana sekä äidille mielen rauhoittamisena.

Vauva-aikoina ulkoilua tuli harrastettua noin 3 tuntia päivässä, joskus enemmänkin. Nukuttaminen onnistui vain ulkona, minä sain samalla happea ja keinon latautua. Vaikka illat ovat synkkiä ja aamullakaan ei aina aurinko paista, väitän, että millä kelillä tahansa, ulkoilu parantaa. Nykyään ulkoilemme 1-3 kertaa päivässä ja mitä lähemmäs kolmea pääsemme, sitä paremmin voimme. Talvella ainoa miinus on vaatteisiin pakkautuminen, joka ei näin taaperon kanssa olekaan ihan helpoimmasta päästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Liikunnan monet hyödyt tunnetaan, mutta monelle liikkuminen jää vain jumppasalin seinien sisäpuolelle. Työpaikka pitää suuren osan päivästä sisätiloissa eikä tauolla ehdi käymään ulkona. Aivot turtuvat ja kroppa väsyy. Töiden jälkeen kylmät ilmat vievät suoraan sohvan uumeniin, eikä sieltä malteta nousta. Varsinkaan kun ulkona odottaa kylmä viima ja synkkyys. Mitä jos kuitenkin menisit ulos? Mitä jos olisikin pakko? Koiranomistajat ja pienten lasten vanhemmat ymmärtävät tämän pakon. Mutta onko se lopulta vain pakko? Vai oikeastaan se päivän pelastus? Ainakin siitä tulee loppupeleissä super hyvä olo, vaikka ei alunperin niin kiinnostaisikaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun taivaalta sataa lehmiä ja viima viiltelee korviin, todellakin tekisi mieli jäädä sisälle, mutta tiedän, että sisällä olo muuttuu nopeasti helvetiksi, jos poika ei saa raitista ilmaa. Joten ulkoilu voittaa aina 6-0. Huomasin viikko sitten sairastelumme aikana, että olimme pojan kanssa kiukkuisempia ja väsyneempiä. Ulkoilua ei tullut harrastettua samaan tapaan kipeänä ja se selkeästi vaikutti meihin negatiivisesti. Heti kun aloimme käydä ulkona enemmän, parantuminenkin käynnistyi ja fiilikset paranivat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutamia ulkoilun hyötyjä:

  • parantaa unenlaatua
  • virkistää
  • helpottaa päänsärkyjä
  • parantaa keskittymiskykyä
  • mieliala kohoaa
  • helppo tapa vähentää somettamista

Lapsen kanssa olen huomannut, että hyötyjä on vieläkin enemmän. Kiukkukohtaukset, riehuminen ja levottomuus vähenevät selvästi silloin, kun ollaan paljon ulkona. Nukahtaminen helpottuu päiväunilla sekä iltaisin, kun on saatu riittävästi raitista ilmaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuinka usein te ulkoilette? 

-sonjaaleksandras