KESÄN MAKEITA VÄLIPALOJA JA PAINONHALLINTAA

Kesällä tulee väkisinkin syötyä miten sattuu ja usein ateriarytmistä lepsuilu aiheuttaa turhien kalorien napsimisen. Kun ei syödä tarpeeksi usein tai esimerkiksi lounaasta luovutaan, kasvaa nälkä valtavaksi iltaan mennessä. Iltaisin syödäänkin raskaammin grillauksen muodossa ja retkellä syödään jäätelö jos toinenkin. Kylässä tarjotaan mansikkakakkua tai pidetään ystävien kanssa lettukestit. Mikäs sen ihanampaa, mutta painonhallinnan kannalta ei ehkä kovin fiksua. Makeita välipaloja saa ja kannattaakin syödä, mutta mitä?

Itse huomaan ottavani kiloja eniten silloin, kun en syö tarpeeksi usein. Ateriavälien venyessä syön valtavia annoksia ja painun pehkuihin vatsa turvonneena. Aamulla ei tee mieli ruokaa ja sänky houkuttelee takaisin nukkumaan. Näin käy usein kesäisin. Vaikka voisi kuvitella, että kesällä liikkuu ja touhuaa enemmän, eikä kiloja ehtisi tulla. Mutta kyllä niitä usein vaan tulee.

Nyt tilanteeni on poikkeuksellinen. Olen nimittäin pudottanut muutaman kilon, mutta varsin ikävistä syistä. Olin lähes neljä päivää syömättä vatsataudin takia. Ainoa asia, jota pystyin syömään oli jäätelö ja sitäkin hyvin pienissä määrin. Nyt siis palataan pikkuhiljaa takaisin vatsaa rauhoittaviin ruokiin ja normirytmiin.

Kokosin teille nyt muutaman astetta terveellisemmän makean välipalan/herkun. Näitä voi syödä vaikka päivittäin, ainakin lähes kaikkia!

Vaniljainen chiavanukas ja mansikat

Tähän varsin helppoon välipalaan tarvitset vanilja-kauragurttia, chian siemeniä ja mansikoita. Laita haluamasi määrä kauragurttia ja chian siemeniä kulhoon, anna jähmettyä vaikka 30 min ja nauti tuoreiden mansikoiden kera.

Barebar suklaan himoon

Tämä kyseinen Barebar on suosikkini patukoista ja maistuu ihanan appelsiinisen suklaiselta. Nam!

 Vaniljainen nanajäde

Tämä suosikkijälkkärini toimii aina, välipalana tai herkkuna! Ohje täältä.

Lohilo -jäätelö

Tämä uusin tuttavuus vei sydämeni ensikokeilulla. Lohilo on urheilijalle/liikkujalle hyvä valinta herkkuhetkiin tai vaikka palautukseen jäätelön sijaan. Söin melkein koko purkin yhdeltä istumalta, joten ihan päivittäin ei välttämättä kannata kokeilla (mikään kaloriton tapaus tämä ei siis ole). Tämä kyseinen maku oli aivan huippu, mutta toivottavasti saamme lähikauppaan vielä lisää makuja kokeiltavaksi!

Sellaisia vinkkejä tällä kertaa! Kesää on vielä kivasti jäljellä ja itselläni vielä viikko virallista kesälomaa. Aion ottaa rennosti kotona touhuten, ystäviä nähden ja viikonloppuna luvassa hieman mökkeilyä ystäväporukalla.

Kuinkas teidän kesänne, onko tullut herkuteltua liikaa vai pysytty ruodussa?

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

6 vastausta artikkeliin “KESÄN MAKEITA VÄLIPALOJA JA PAINONHALLINTAA”

  1. Lohilo-purkki on just täydellinen kerta-annos! Ei siinä nyt niin paljon energiaa ole. Oikein sopiva välipala makeanhimoon.

    • Joo tottahan tuo! Itse kuitenkin yritän välttää ihan jokapäiväistä herkuttelua, varsinkin maitopohjaisten herkkujen. Olen ollut pitkään maidottomalla, mutta välillä herkkujen muodossa sitä tulee nautittua.
      Lohilo oli niin sairaan hyvää, ettei sitä usko edes paremmaksi vaihtoehdoksi 😀 Tästä kun saisi vielä kaurapohjaisen version!

  2. Barebarit on kyllä mun ehdottomia suosikkeja! Toi appelsiini-raakakaakao on myös mun lempparimaku 🙂

    • Ne on ihania! Työpäiväni ovat astetta parempia näiden ansiosta 😉

  3. Mulle kesä on helpointa aikaa pysyä ruodussa, koska energiaa riittää ja liikunta maistuu. Talvella tulee ne haasteet. Lähinnä kuitenkin sen takia aloin kommentoimaan, koska olen itsekin juuri toipumassa monen päivän vatsataudista niin tulin toivottelemaan tsemppiä että samassa veneessä ollaan! Maha on kuin rantapallo vaikka syönnit olleet kolme päivää ihan minimissä. Edes suklaa ei ole maistunut. Eikä jäätelö. Mutta kyllä tää tästä! Toivotaan ettei teilläkään muu perhe sairastu 🙂

    • Joo tämä rantapallo efekti näkyi heti ensimmäisten ruokailujen jälkeen. Ja tuntuu, että tulee täyteen niin pienestä. Toivottavasti sielläkin palaudutaan pian normaaliin! Vatsan terveys on kyllä kaiken a ja o.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta