Kuukausitarina: 5. kuukausi

Kirppu:

Täytän 21.9 eli tänään puolivuotta. Kun olen ollut 5 kuukautta vanha, olen turhautunut useasti. Hymyilen myös edelleen herkästi, mutta tarvitsen nyt tosi paljon huomiota. Käytän ääntäni paljon ja useasti.

Ääntelen päivisin paljon. Niin, että äiti välillä sanoo hys hys. Olen oppinut kirkumaan, päristelemään, kiljahtelemaan, naurahtamaan yksin leikkiessäni ja huutamaan kun en ylety johonkin. Usein huudan vaan EeEEEEeeeeeEEEEEeeeeeiiiiiii…prrrrrtrsssprrrssss…. Kuullostan vähän Tarzanilta. Mutta monesti huutoni yltyy ja alkaa harmittaa ja itkettää.

Minua kutittaa kovasti suussa jokin. Se välillä harmittaa tosi paljon. Tekisi mieli laittaa sormet koko ajan suuhun. Välillä äiti auttaa antamalla syötävän tikun tai naksun. Puruleluista en oikein välitä. Ruoka on kivempaa. Olen löytänyt myös kieleni ja pyörittelen sitä suussani koko ajan. Osaan myös laittaa kielen rullalle.

Nukun edelleen äidin lähellä ja silloin nukun parhaiten. Usein yöllä minut siirretään kauemmas omaan sänkyyn, mutta hivuttaudun sieltä lähemmäs äitiä. Syön öisin äidin tuuteista, päivisin myös.

Päivällä saan 3 kertaa kiposta jotain erivärisiä juttuja. Ne maistuvat erilaisilta, mutta syön kyllä niitä kaikkia. Joskus saan itse syödä tikkuja tai naksuja.

Läpsytän käsiäni pöytään, lattiaan, äitiin ja isään. Otan kiinni ja rutistan. Olen vatsallani ja heilutan kovasti jalkoja sekä käsiä, mutta en vain pääse eteenpäin. Ympyrää pääsen kiertämään. Muutaman kerran vahingossa olen huomannut laittaa jalat lattiaan ja päässyt niitä käyttämällä eteenpäin. Mutta sitten unohdan miten se kävikään.

Olen päässyt kulkemaan ulkona istualteen, mutta kun nukahdan laskeudun makuulleni. Käymme ennen lenkkiä usein keinumassa. Käymme muutenkin paljon ulkoilemassa ja kylässä katsomassa muita samankokoisia tyyppejä kuin itse olen.

Joka viikko käymme myös siellä isossa tilassa, missä on vettä ja olen jo kolme kertaa ollut pää vedessä.

Minä

Vauvani on jo puolivuotias. Järkyttävää miten nopeasti aikaa menee. Kirppu on kehittynyt taas paljon kuukaudessa. Tuntuu, että koko ajan huomaa pieniä uusia asioita kehityksessä.

Kirppu liikkuu koko ajan. Vaikkei hän pääse eteenpäin, liikutaan paikallaan, pyöritään ympyrää, nostetaan pyllyä lattiasta ja joskus varpaat osuvat onnistuneesti lattiaan ja vahingossa päästään sentti eteenpäin. Hän myös liikkuu niin paljon, että hän kaatoi kahvit itsensä ja isänsä päälle viikko sitten, onneksi oli onni mukana eikä sattunut palovammoja. Eli varovainen saa olla kun hänen kätensä huitovat hurjaa tahtia ja kaikki kiinnostaa.

Poikamme on edelleen aurinkoinen. Toisinaan kuitenkin on vaikeita päiviä kun huutelua on suurimmaksi osaksi päivästä. Huutelulla tarkoitan jatkuvaa EEEEeeiiiiii -tyyppistä marinaa/karjumista. Usein se vielä pahimpina päivinä äityy nopeasti itkuun. Tämä huutelu saa minut joskus väsymään paljon. Jos takana on huono yö ja päivä jatkuu äninän/huutelun/itkun saattelemana, olen illalla aivan puhki. Teen kaikkeni, jotta saisin pojan tyytyväiseksi, mutta joskus ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella. Olen miettinyt paljon äitiyttä ja kuinka reagoin poikani huuteluihin. Reagoin aina itkuun, tavalla tai toisella, mutta tämä huutelu on ollut kysymysmerkkinä. Toisinaan annan hänen kirota yksinään, kun ei ole mitään hätää. Liikkumisen opettelu on iso asia ja vie voimia pojalta, mutta myös henkisesti minulta. Tämä on yksi vaihe, katsotaan kuinka kauan tämä kestää. Onneksi saan Kirpun hymyilemään edelleen vaivatta ja nauruakin jo tulee päivittäin. Hymy pelastaa aina huonommankin päivän.

Olen kiitollinen siitä, että Kirppu on terve. Saan kiittää ylempää tahoa siitä, että olemme selvinneet hyvin pienillä huolilla ja unettomat yöt ovat vain pientä siihen verrattuna mitä monilla on. Huolia voisi olla vaikka mitä, mutta tähän mennessä olemme pärjänneet hienosti. Olen stressaava ja huolehtiva luonne. Siksi joskus teen liian ison numeron pienistäkin asioista, mutta äitiyden myötä olen muuttunut paljon rennommaksi. Väsyneenä tottakai edelleen teen kärpäsestä härkäsen. Päikkärien jälkeen kaikki on taas valoisampaa.

Yöt ovat sekavia, tarkoitan, että koskaan ei tiedä mitä on edessä kun nukkumaan mennään. Hampaiden tuleminen, liikkuvuus ja muu vauvailu tekevät öistä hulinoita. Joskus taas menee hienosti parilla syötöllä. En ole ajatellut vielä luopua yösyötöistä, ne tuntuvat edelleen luonnollisilta ja jaksan ne kunhan niitä ei olisi kymmentä.

Kirppumme ei enää ole niin pikkuinen. Hänen poskensa ovat jo niin suuret, että tietää ruuan maistuvan. Ja sehän maistuu. Kaikki ruuat, joita olen tehnyt ovat uponneet. Kaikki syödään mitä tarjotaan eikä päristellä suusta. Tästä olen myös todella kiitollinen ja siitä, että edelleen imetys luonnistuu.

Olen itse huomannut, että kehoni voi hyvin ja puolen vuoden jälkeen voin sanoa täysin palautuneeni. Liikuntaa tulee päivittäin paljon ja salikäyntejäkin noin kolme kertaa viikkoon. Mieheni työn takia on vaikea päästä salille hänen työaikojensa takia, mutta onneksi mummut ovat silloin tällöin auttaneet.

Hurjaa. Puoli vuotta lisää ja Kirppu on jo vuoden. Minne se aika menee? Nyyh.

-sonjaaleksandras

FitFashion

FitFashion on Suomen suurin ja paras aktiivisen elämäntyylin blogiyhteisö. Bloggaajien elämänmakuisista tositarinoista löydät motivaatiota ja ideoita arkeesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta