LEPOPÄIVÄ – VASTUSTUSKYKYÄ ETSIMÄSSÄ

Olin suunnitellut viikonlopulle kahdet treenit, ulkoilua ja kyläilyä. Olin ajatellut, että otan kaiken irti tästä viikonlopusta. Vaikka sinnikkäästi ajattelin, että poikani flunssa, joka tarttui myös mieheeni, ei tulisi minulle. Olinhan jo sairastanut pahan flunssan tammikuussa, kuumeen ja vatsataudin helmikuun alussa. Lähes joka aamu nautittu inkivääri, d-vitamiini sekä runsaat c-vitamiinit eivät pitäneet minua tälläkään kertaa terveenä. Missä mun vastustuskyky on? Onko lepopäivä jälleen pyhitetty?

Mikä näissä pöpöissä nyt on niin erityistä, että ne tarttuvat minuun lähes poikkeuksetta? Enhän ennenkään ole sairastellut? Ovatko nuo lapsen saamat taudit niin erilaisia, etten ole saanut niihin vielä vastustuskykyä? Vaikuttaako viime syksynä syöty antibioottikuuri vastustuskykyyni?

Oli miten oli, nyt aion tehdä asiat paremmin. Olen usein vähätellyt flunssaa ja painanut menemään ihan normaalisti. Aina olen joutunut toteamaan, että treeneistä ei ollut mitään hyötyä ja itseasiassa ne yllyttivät pienen niiskuttelun kovaan flunssaan. Joten tällä kertaa olen kaukaa viisas ja pitkin hampain kierrän kuntosalin kaukaa.

Vaikka ”pakkolepo” ei ole mun juttu, voisin tehdä siitä edes vähän mukavampaa. Jos lepopäivänä lukisinkin kirjaa, venyttelisin kevyesti, rakentaisin legomaailman pojan kanssa ja söisin hyvää, ravintorikasta ruokaa? Jos ottaisinkin blogiin kuvia, suunnittelisin postauksia ja tulevia treenejä? Suunnittelisin kevään sisustusta ja tulevaa Levin lomaa?

Vaikka olenkin päässyt vielä vähällä tämän flunssan kanssa, teen nyt kaikkeni ettei se pääse yltymään. Lepopäivä on pyhitetty. 

Huomenna saan vielä kolmannen lepopäivän ja pääsen hierontaan pitkästä aikaa – voisivat asiat olla pahemminkin ;).  

-sonjaaleksandras

ps. Huomenna aloitan viikkoni Fitfashionin snäpissä (fitfashionfi), joten lisäilkää seurantaan! Huomenna myös luvassa tämän viikon ruokapäiväkirja

sonjaaleksandras

2 vastausta artikkeliin “LEPOPÄIVÄ – VASTUSTUSKYKYÄ ETSIMÄSSÄ”

  1. Mulla kans nuha meneillään. Eilinen oli pahin päivä, epäilin jo että influenssaa pukkaa kun töissä sitä on liikkeellä. Kurkumateetä, carmolistippoja, pitkät päikkärit, extrasatsit inkiväärtä ja puolukkaa, treenit ja ulkoilu pannaan. Tännää on taas parempi, perus räkätautiolo vaan 🙂 Eli josko olis jo paranemaan päin. Levon kannalta otan kuitenin vielä alkuviikonkin, kunhan töissä jaksaisi käydä.

    • Joo kyllä nämä flunssat taitaa olla aika ärhäkkiä, lepoa siis vaatii! Kaikki tropit käyttöön – tsemppiä parantumiseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta