ONNELLINEN JUST NYT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilisen päivän väsymyksestä huolimatta huomasin olevani todella onnellinen ja kiitollinen. Välillä sen jopa unohtaa, kuinka kiitollisena tässä seistään eri asioista. Terveydestä, perheestä ja ystävistä. Vaikka kaikki asiat, eivät olisi kuten joskus on suunnitellut. Vaikka joskus tuntuu, että kaikki ärsyttää ja kaikki menevät päin honkia. Riitoja syntyy ja päässä painaa. Kaikkia tavoitteita ei olla saavutettu. Kaikkia toiveita ei olla siunattu. Mutta asiat ovat menneet lopulta juuri oikein ja niin, että jokainen hyvä asia luo tunteen kiitollisuudesta.

Onnellisuutta on hyvä välillä miettiä, ihan oikeasti pohtia. Suorittaako liikaa ja unohtaa päivittäisen arjen? Laittaako kaikki voimat vain tulevaan tapahtumaan tai työasiaan ja unohtaa hetken, sen just nyt tapahtuvan hetken? Esimerkiksi lapsen kanssa sitä huomaa välillä, että kuinka nopeasti aika oikeasti menee. Kuinka päivät ja yöt vain vilisevät, usein vielä stressaten, suorittaen ja sen enempää ajattelematta. Eikö se matka ole kuitenkin lopulta tärkeämpi kuin päämäärä? 

Sitä voisi useammin pohtia ja pysähtyä. Millainen olo nyt on? Olenko onnellinen ja mitä siihen vaadittaisiin? Olisinko onnellisempi jos vähän hellittäisin suorittamisessa? Olisiko aika aloittaa se pitkään toivoma harrastus? Pitäisikö hoitaa hoitamattomat asiat pois roikkumasta ja vaivaamasta? Voisiko itseasiassa olla onnellisempi, vai ovatko asiat juuri nyt hyvin? 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minusta on hyvä joskus listata niitä tärkeimpiä, päivittäisiä asioita, joista on kiitollinen ja onnellinen. Jos haluaa päästä lähemmäs sitä kokonaisvaltaista hyvinvointia, voi tämä harjoitus olla tärkeä. Kun osaa arvostaa omaa onnellisuuttaan ja on kiitollinen, luulen, että elämä on helpompaa ja mieluisempaa. Jos asioita vain tulee kuin liukuhihnalta, on vaikeampi suhtautua pettymyksiin. Mikään kun täällä ei ole itsestäänselvää.

Minun onnellisuudet just nyt:

Ihana poikamme, joka halaa ja pussaa. Sanoo äiti ja rutistaa. Painaa päänsä rintaa vasten ja juttelee uusia sanojaan. 

Pikku-perheemme, joka jaksaa arjen haasteet ja lopulta nauraa yhdessä. 

Talo, joka alkaa päivä päivältä tuntua enemmän omalta. 

Omat vanhemmat, jotka auttavat aina tarpeen tullen. 

Terveys, perheellä ja itselläni. 

Työpaikka, jonne voi palata.

Ystävät, joita on kertynyt vuosien varrella iso kasa ja useita läheisiä, joihin voi aina luottaa. 

Harrastukset, joista nauttii ja joissa voi kehittyä. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mistä sä olet kiitollinen ja onnellinen just nyt?

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta