PALUU TERVEELLISEEN ARKEEN

Kuten moni varmasti muistaa, rakastan uusia alkuja. Maanantait, loman jälkeinen arki, uusi kalenteri, uusi vuosi, uusi järjestys kotona, uusi treeniohjelma tai ruokavalio. Uusi alku ja arjen freesaus antaa itselle mahdollisuuden skarpata. Toki jokaisena maanantaina ei kannata aloittaa laihdutusta tai treenikuuria ja kyllästyä keskiviikkoon mennessä. Käytän tästä myös termiä nollaus, josta kirjoitinkin jokin aika sitten postauksen. Nyt minun on aika nollata ja palata takaisin terveelliseen ruokavalioon ja treeneihin. Tällä hetkellä se on Herotreeni miksattuna omilla hyväksi havaituilla jutuilla.

Hvarin saarella lomaillessani pysyin suhteellisen hyvin treeniohjelmassa, joten sen kanssa ei tunnu olevan ongelmaa. Lähinnä tällä hetkellä ruokavalion suoristus on paikallaan. Ruoan kanssa nautitut viinit, satunnaiset leivät, juustot ja jäätelöt tuntuvat nyt pöhötyksenä ja pienenä morkkiksena. Vaikka lomalla ehdottomasti kuuluu nauttia, on nyt aika taas tehdä skarppaus. Palatessamme lomalta sain vatsataudin, joten en päässyt heti takaisin ruokavalion pariin. Nyt olo alkaa helpata ja tänään pääsen kunnolla tarttumaan kiinni ruokavaliosta.

Olen joskus käynyt läpi arjen sankarit, eli päivittäiset raaka-aineet ruokavaliostani. Pohjana tietenkin tällä hetkellä kulkee Heron ruokavalio, mutta nämä kaikki sopivatkin sinne. Edelleen jokaisen aamuni aloitan smoothiella, josta löytyy puolukkaa, inkivääriä, kauramaitoa, heraproteiinia ja banaania. Joskus vaihtelen marjoja ja yhdistelen mukaan esimerkiksi mustikkaa, viinimarjoja tai mansikoita. En käytä suuremmin hedelmiä, banaania lukuunottamatta, vaan keskityn lähinnä metsiemme supermarjoihin. Jokaisena aamuna suihkautan suuhun myös D-vitamiinia. Inhoan pillereitä, joten suihkeena D on taivaallisen helppo!

Jokaisen aamun puolukkasmoothie

1-2 dl puolukoita

1 banaani

kauramaitoa

1 kauha vaniljaheraa (Foodin)

tuoretta inkivääriä (2cm pala)

vettä

Laita kaikki paitsi vaniljahera blenderiin, lisää kauramaitoa noin 1-2dl ja loput vettä. Aja tasaiseksi. Lisää hera ja vettä, kunnes smoothie on juotavan paksuista. Aja tasaiseksi (älä kuitenkaan liikaa, jotta hera ei vaahtoudu). Nam-nam-nammm-nam!

Syön päivän mittaan usein pähkinöitä, banaania, riisikakkuja sekä joskus myös hätävarana raakapatukoita (esim. BareBar). Pyrin kuitenkin syömään tasaisesti kunnollisia annoksia ja välttämään turhia välipaloja. Töissä tämä on kuitenkin joskus haastavaa. Ruokavaliostani pitää nyt karsia kaikki turhat napostelut ja viikonloppuruokien kanssa nautitut viinit. Vettä olisi syytä juoda edelleenkin enemmän.

Motivaationa tässä kaikessa pidän hyvää oloa. Vaikka en koe olevani ylipainoinen, haluan siistiä ruokavaliotani, jotta en myöskään kerrytä niitä lisäkiloja. Jos jatkaisin tätä rentoilua, olisi lihominen varmasti edessä. Rakastan ruokaa, enkä koskaan aio lopettaa kokonaan herkuttelua. Tosiasia on kuitenkin se, että rakastan myös terveellistä ruokaa ja se olo, jonka saa hyvän ruokavalion ja treeniohjelman noudattamisesta, sitä ei voita mikään!

Miten teillä on syyskuu sujunut – onko motivaatiota vielä jäljellä? Löytyykö sieltä muita Herolaisia?

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta