POIKANI ON 2 V

Kirppu

Täytän tänään 2 vuotta. Osaan jo laskea neljään, mutta kaikki sanoo minun olevan 2 vuotias. Eilen oli syntymäpäiväni ja olin kummitädin kanssa aamulla, päivällä menimme ravintolaan ja siellä oli kivaa. Kävimme myös mummilassa. Sain maistaa pannaria ja jäätelöä ravintolassa. Ja sain myös auton ravintolan tädiltä ja se vasta olikin kivaa.

Puhun jo aika paljon, tykkään toistella kaikkea mitä äiti ja isi puhuvat. Aika usein laitan monta sanaa putkeen, kun haluan sanoa jotakin. Haluan myös aina jutella kaupan tädille ja kertoa, että pakoputkesta tulee savua.

Rakastan autoja. Kaikissa muodoissa. Ulkona, kotona, lelukaupassa. Katselen renkaita kun ne pyörivät ja keskityn leikkiin täysillä. En haluaisi jakaa autojani, vaikka muuten voisin halia kaikkia uusia kavereita.

Halaan ja pussaan kaikkia kylässä kävijöitä. Tykkään halia muutenkin ja kertoa kuinka rakastan. Joskus yritän ottaa kaveria kädestä kiinni puistossa, mutta eivät he yleensä siitä tykkää.

Joskus minua ottaa joku asia pannuun ja hermostun. Ihan yhtäkkiä, mutta sitten se menee tosi nopeasti ohi. Saatan myös itkeä kun joku ottaa minulta puistossa lelun. Olen välillä tunteikas, mutta helposti leppyvä.

Äiti on usein poissa, enemmän kuin ennen. Töissä, kuten isi. Olen silloin isin, mummun, papan, mummin tai tuffan kanssa ja välillä myös kummitädin luona. Aina kun äiti tulee kotiin, saan ison halin ja paljon pusuja. Kun äidillä on vapaapäivä, teemme yleensä jotain kivaa. Äidin kanssa on kivointa tehdä ruokaa tai ulkoilla. Isin kanssa hullutellaan ja ulkoillaan.

Minä

Kirppu täytti eilen 2 vuotta. Olen ollut äitinä jo kaksi vuotta, käsittämätöntä. Aika ihan oikeasti liitää. Rakkaus senkun vahvistuu ja välillä en voi uskoa kuinka onnellinen olen Kirpusta.

Kirpuksi emme häntä enää kutsu, sillä hän on jo niin iso poika. Bloginimenä kuitenkin toimiva.

Kävimme eilen virallisen synttäripäivän kunniaksi Rossossa kummitädin ja Kirpun kanssa. Hän oli aivan silmittömän onnellinen ja nautiskeli kaikesta ruoasta, seurasta ja leikkipaikasta. Vaikka en yleensä käytä kyseistä ravintolaa, on se lapsen kanssa aivan mieletön. Kirppu sai myös ravintolalta lahjaksi auton. Hän hoki syödessään: ”Ravintolassa on kivaa! Täällä on mukavaa! Leikkipaikkaan!”

Kirppu juttelee jo hurjan paljon. Puheen kehitys on mennyt muutamassa kuukaudessa paljon eteenpäin ja lauseita tulee jo todella paljon. Hän osaa taivuttaa useita sanoja monikkoon ja menneeseen muotoon. Keskusteleminen onnistuu koko ajan paremmin vaikka joskus tuntemattomien kanssa saattaakin tulla ujous. Joskus taas kaupan tädille hän selittää ummet ja lammet autoista.

Kirppu on kiltti ja melko rauhallinen. Vaikka pienet uhman piirteet ovat jo tulleet, olemme silti helpon äärellä. Moni tuttava ja lähipiirin ystävä on maininnut hänen olevan helppo. Vertauspohjaa kun ei itsellä ole. Hän osaa myös iloita pienestä ja nauraa herkästi.

Autot ovat hänelle kaikki kaikessa. Vaikka emme ole koskaan varsinaisesti vahvistaneet tätä piirrettä, on hän ollut niistä aina kiinnostunut. Hän osaa sanoa ainakin: auto, mopoauto, mopo, traktori, kuorma-auto, nosturi, kaivuri ja mönkijä. Ja osaa myös hokea niitä useasti päivässä. Autoteknikko on siis mahdollinen ammatti.

Minua välillä ahdistaa päiväkodin aloitus todella paljon, mutta joskus taas olen innoissani uudesta aikakaudesta. Vaikka teen tällä hetkellä pienempää tuntimäärää töissä, on minulla silti joskus riittämättömyyden tunteita. Miten asiat muuttuvat kun hän menee päiväkotiin ja teenkin täyttä päivää? Osaanko hallita aikatauluja ja menemisiä?

Muuttuukohan tämä rakkaus koskaan helpommaksi? 

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

5 vastausta artikkeliin “POIKANI ON 2 V”

  1. ”Minua välillä ahdistaa päiväkodin aloitus todella paljon, mutta joskus taas olen innoissani uudesta aikakaudesta. Vaikka teen tällä hetkellä pienempää tuntimäärää töissä, on minulla silti joskus riittämättömyyden tunteita. Miten asiat muuttuvat kun hän menee päiväkotiin ja teenkin täyttä päivää? Osaanko hallita aikatauluja ja menemisiä?

    Muuttuukohan tämä rakkaus koskaan helpommaksi?”

    Täällä yksi noin 2,5 vuotiaan pikkuisen äiti. Olen erittäin tunneherkkä ihminen eli koen kyllä kaikki tunteet äärimmäisen syvinä ja tietenkin pohdiskelen jokaisen asian tuhat kertaa mielessäni joka kantilta + ajattelen myös aina, miltä kaikki toisesta tuntuu jne. Eli ajattelen ja murehdin vähän muidenkin puolesta, heh! Eli sen lisäksi, että koen äärimmäisen suurta rakkautta lastani kohtaan, koen todella voimakasta syyllisyyttä, riittämättömyyttä jne. Lisäksi pohdin ehkä aina turhankin tarkasti, mitä lapseni kaikesta ajattelee ja jääkö hänelle traumoja tms. Kun itse mietin lapsuuttani ja esimerkiksi päiväkotiaikaani, en sieltä paljonkaan muista. Ei ole jäänyt traumoja tms. :).

    Lapseni meni päiväkotiin himpun verran alle 2-vuotiaana. Voin sanoa, että se tuntui minusta maailman lopulta vaikken sitä ääneen sanonut. Sen kai kuitenkin aisti muutkin minusta, sillä läheiseni sanoi minulle: ”Ei se maailma siihen lopu” kun minä vietin viimeisen puoli vuotta stressaten asiaa. Ja vaikka se päiväkodin aloitus tuntuikin ihan äärettömän ahdistavalta, niin meillä aloitus menikin yllättävän hyvin. Ja voin kertoa, että äitikin siihen tottuu eikä se enää tunnu niin hirveältä. Toki valehtelematta edelleen on joskus päiviä/jaksoja, kun huomaan ettei poika tahtoisi mennä hoitoon vaan jäisi mieluummin viettämään rauhallista aamua kotiin ja minäkin olisin miljoona kertaa mieluummin kotona lapseni kanssa kuin töissä. Mutta onneksi se on kausittaista ja hakiessa lapsi on aina hyvällä tuulella ja joinakin päivinä unohtaa jopa pussata äitiä, kun jää aamupalalle päiväkotiin.

    Minä olen yrittänyt ottaa huomioon kuitenkin sen, että lapseni on vielä tosi pieni. Vaikkei lapsestani ole koskaan näkynyt väsy päiväkotipäivän jälkeen eikä lapseni ole huonolla tuulella tai kapinoi, tiedän pitkän tarhapäivän olevan lapselle kuitenkin stressaava. Olenkin yrittänyt rauhoittaa kaikki arki-illat yhteiselle kotiajalle, se on kuitenkin vain muutama hassu tunti illasta. Ehtii sitä sitten harrastaa myöhemmässä elämänvaiheessa – aika menee kuitenkin niin nopeasti. Ja meillä iso merkitys on myös sillä, että yritän tehdä aamuista mahdollisimman kiireettömiä: eli ennen päiväkotiakin ehditään vaikka leikkiä hetki yhdessä tai istua sylikkäin ja halia. Lapsi aistii stressin aika herkästi ja meillä ainakin reagoi lapsikin siihen, jos äiti kiireessä hoputtaa pukemaan jne.

    Mutta tiivistys: Täälläkin rakkaus kasvaa kasvamistaan, vaikken tiedä miten sitä voi edes rakastaa vielä enemmän. Ja vaikka se päiväkodin aloittaminen ahdistaa, siitä selviää… Jopa kaltaiseni äidit, joiden on tosi hankala olla lapsestaan hetkeäkään erossa :).

    Onnea 2-vuotiaalle!

    • Kiitos ihanasta kommentistasi! Puhut täyttä asiaa, kyllä se vaatii muutoksia arjessa ja sopeutumista kaikilta. Välillä varmasti tulee vaikeita hetkiä, mutta eniten minulla on odottava ja positiivinen fiilis.

      Kivaa kevättä sinne! <3

  2. Ihana postaus ja onnea Kirpulle! 😉 Itse täytin juuri edellispäivänä 20 😄 Kirjoitat tosi kauniisti äitiydestä! Valitettavasti se taitaa mennä niin että lapset aiheuttaa joka iässä jotain huolta/ hankaluuksia vaikka rakkaita ovatkin ( en tietenkään omaa henkilökohtaista kokemusta mutta tämän käsityksen olen lastenvahtina ja lähipiiriltä saanut). Tsemppiä päiväkodin aloittamiseen sitten kun sen aika tulee 😊

    • Kiitos kommentista ja kiitos onnitteluista! Ei siitä huolesta pääse koskaan irti <3

      Ihanaa kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 8
Tykkää jutusta