ROHISEVA LAPSI JA ANTIBIOOTIT

Kolmas yö jo valittavaa ääntelyä, rohisevaa hengitystä ja jatkuvaa pärskimistä sekä yskintää. Kirpun on-off flunssa sai tuulta alleen ja eilen lääkärin painostamana hänelle aloitettiin antibiootit. Varmuutta ei ollut mykoplasmasta, keuhkoputkentulehduksesta tai oikeastaan mistään, mutta silti antibiootit olivat nyt tarpeen. Huoh. Tilannearvioon ei toivottavasti vaikuttanut se, että poikamme sai maailmanluokan hjärtslaagin, kun häneltä otettiin verinäyte ja huusi sitten lopun 45 minuuttia täyttä häkää. Itse tästä täysin tietämättömänä treenasin salilla, kun mieheni hoiti tällä kertaa lääkärissäkäynnin. Sieltä kaksi hikistä perheenjäsentä saapuivat naamat punaisena minua hakemaan. Toisaalta onneksi en ollut mukana, sillä olisin varmasti ollut järkyttyneempi kuin mieheni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka voisin vain antaa antibiootit ja olla miettimättä sitä sen enempää, en voi sille mitään, että olisin todella toivonut muuta ratkaisua. Tämän vuoden puolella jo toinen antibioottikuuri, ja 1,5 vuoden aikana kolmas. Lääkärin arvioimaan keuhkoputkentulehdukseen ei yleensä auta ab, vain muutamissa tilanteissa se voi olla bakteerin aiheuttama (johon siis ab auttaisi). Kuinka herkästi antibiootteja tarjotaan ja oliko tilanne vain niin sekava, ettei lääkäri saanut kokonaiskuvaa, joten antoi helpon ratkaisun? Täydessä huudossa tarkastuksen tekeminen ei varmasti ole helppoa tai anna täysin oikeaa tulosta. Korvissa ei onneksi näkynyt mitään, mutta silti saimme ab -kuurin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rohiseva hengitys ja räkäinen yskä ovat omiaan tappamaan yöunia ja herättelemään koko perhettä useaan otteeseen. Tämä tauti vie meiltä nyt hetkeksi myös harrastukset ja muun tavallisen arjen toiminnan, joten toivon, että ab -kuurista on nyt oikeasti hyötyä eikä se toimi vain varotoimena.

Ehkä olisi syytä vain luottaa lääkäriin ja olla miettimättä sitä sen enempää. Pikaista paranemista toivomme joka tapauksessa! Ja saa kertoa vinkkejä mitä puuhailla kipeän lapsen kanssa. 

Oletko kieltäytynyt joskus ab -kuurista lapselle? 

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

4 vastausta artikkeliin “ROHISEVA LAPSI JA ANTIBIOOTIT”

  1. Meillä on kaksivuotias lapsi. Olemme joutuneet näiden kahden vuoden aikana syöttämään lapsellemme muistaakseni neljä vai viisi ab-kuuria. Suurin osa näistä vielä ensimmäinen elinvuoden aikana. Voin sanoa, että lähtökohtaisesti olisin halunnut välttää nämä kuurit viimeiseen asti, koska tiedän niiden ikävät vaikutukset mm. suoliston bakteerikantaan. Suvussani useampikin henkilö sairastaa vaikeaa kroonista suolistosairautta ja tiedän myös, että useiden tutkimusten mukaan ab-kuurit suurentavat riskiä sairastua näihin todella ikäviin sairauksiin.

    Mutta. Lääkäri on todennut mm. korvissa tulehduksen ja todennut ab-kuurin olevan aiheellinen. Joka kerta olen kysynyt vielä varmuuden vuoksi, että onko nyt syytä syödä ab-kuuri ja lääkärimme on ollut sitä mieltä, että on. Olen kertonut tuosta sukurasitteesta (suolistosairauksista) ja kysynyt, olisiko korvien putkittaminen parempi vaihtoehto meidän perheessämme. Lääkäri on ollut sitä mieltä, että ab-kuurilla mennään vielä.

    Joten, olen antanut ab-kuurit lapsellemme. Toki olen syöttänyt hänelle lisänä lapsille, hänen ikäiselleen sopivaa vahvempaa maitohappobakteerivalmistetta myös lääkärin suosituksesta. Näin vatsa ei ole reagoinut ainakaan näkyvästi kuureihin ja toivottavasti nämä maitohappobakteerit ovat suojelleet suolistoa edes vähän muutenkin.

    Toki mieluiten olisin antamatta näitä antibiootteja lapsellemme, mutta kun lääkäri on lisäkyselyistä huolimatta ollut kuurin kannalla, olen myöntynyt tähän. Vaikka en näistä ab-kuureista pidä ollenkaan ja tiedän kaikki niiden ikävätkin vaikutukset, uskon niiden myös joskus olevan tarpeen. Valitettavasti.

    • Niin se on totta, vaikeahan sitä lääkärin määräystä on vastaan taistella. Pakko vain luottaa asiantuntijan neuvoon. Toivottavasti pysytte terveinä syksyn ja talven 🙂 Hyvää jatkoa 🙂

  2. Meillä rohina on ollut matkassa jo pitkään, käytämme siihen hengitystä avaavaa lääkettä, ei antibiootteja tai muuta. Mä en tosiaan tiedä mistään mitään, kun en lääkäri ole, mutta erikoiselta kuulostaa. Itse kyllä herkästi kyseenalaistan asioita, mutta olen kyllä toiminut toisinkin kuin lääkäri sanoo, varsinkin jos analyysit on vain paperista ilman tarkkaa taustatietoa. Mutta ei oikein uskalla neuvoakaan. Mietin vain tuota rohinaa, kun meillä se on vienyt välillä kiireessäkin päivystykseen, mutta keuhkot on kyllä kuvattu, ja syynä taitaa olla vain piukat hengitystiet, mikä on varmasti pienellä lapsella yleistä. Astmaakaan ei olla todettu. Tsemppiä flunssaputkeen! 🙂

    • Niimpä, vaikea sitä on sanoa tosiaan, mutta tällä kertaa lääkärin ohjeet veivät voiton. Kiitos ja tervettä syksyä sinnekin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta