SOKERITON – EI MAUTON ELÄMÄ

Monella alkoi sokeriton syyskuu ja jostain syystä moni ajattelee sokeritta elämistä täytenä herkuttomuutena. Itse koen sokerittoman kuukauden nimenomaan valkoisen sokerin sekä piilosokerin välttämisellä. Toki sokeria saa aina sieltä sun täältä, mutta mielestäni juuri niiden ilmeisimpien sokerituotteiden välttely on asian ydin. Herkuiksi sopivat niin monet ei sokeriset ruoat, joita voi helposti valmistaa itse puhtaista raaka-aineista.

Kun itse vältän sokeria näin arkena, välttyy myös poikani siltä. Olen kokenut tärkeäksi opettaa makuja ilman, että ne olisivat sokerin makeuttamia. Marjat ja hedelmät, jogurtit ja välipalat ovat makeuttamattomia. Joskus saatan heittää kreikkalaiseen jogurttiin tipan hunajaa, mutta aina se kelpaa ilmankin. Jos taas olisin opettanut heti sokeristen ruokien maailmaan, eipä meillä varmastikaan maistuisi maustamaton jogurtti tai puolukat ilman sokeria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iltapalalla makeaa sokeritonta nanajädeä (vain jäisiä banaaneja, marjoja, mantelimaitoa) ja pähkinöitä sekä kuivattuja mulperinmarjoja. 

Nuoruudessani jogurtteja oli yli puolet vähemmän ja muistan vain yhden maustamattoman jogurtin, jota äitini söi. Nimittäin Bulgarian jogurtti. Muistan sen maun jääneen kitalakeeni, ilman kiloa hilloa tai sokeria. Olin täysin koukussa sokerisiin versioihin, enkä olisi pystynyt syömään kokonaista pikaria ilman lisukkeita. Nykyään maustamaton jogurtti on herkkuani, marjojen, granolan tai hedelmien kanssa. Kun makuaistia on vuosien varrella totuttanut sokerittomaan elämään, ei sitä voisi kuvitellakaan ostavansa tavallista hedelmäpommi -jogua tai sokerikuorrutettuja muroja (sellaisiakin oikeasti lapset söivät… :/).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppuna aamiaisella granolaa (ilman lisättyä sokeria), hedelmiä ja soijajogurttia. 

Vaikka haluaisin toteuttaa sokerittomampaa elämää, en haluaisi käyttää keinotekoisia makeutusaineita. Luonnosta saatavat makeuttajat, kuten hunaja ja makeat hedelmät sekä marjat antavat hurjasti makua niin leivontaan kuin välipaloihin.

Miksi olla sokeriton?

Sokeri on nopea hiilihydraatti ja saa verensokerin nousemaan nopeasti, mutta myös laskemaan nopeasti. Energiatasot heittelevät siis hurjasti ja olo voi olla järkyttävä sen jälkeen. Tiedäthän sen irtokarkkikrapulan? Oma olotilani pysyy parempana ja ihonikin kiittää sokerittomuudesta. Sokeri on turhaa energiaa ja myös usein turhaa makunsa vuoksi. Pidän puhtaasta ruoasta ja rehellisistä mauista. Ja näin arkena, minne sitä sokeria edes tunkisi ja miksi? Toki ne makukahvit, irtokarkit ja suklaat toisinaan huutelevat nimeäni, mutta tiedän, että ne maistuvat paremmilta harvoina ja valittuina hetkinä. En kuitenkaan voisi kuvitella lataavani kärryjä täyteen valmisruokia, muroja, jogurtteja ja keksejä, vaikka ne kuinka mainitsisivat olevansa kevytversioita tai terveellisiä. Moni valmisruoka sisältää järkyttäviä määriä piilosokeria sekä -suolaa ja paljon muuta ei niin mukavaa.

Miten olla sokeriton?

Tärkein avain omaan makeannälän selättämiseen ovat tasaiset ruokailuvälit, proteiininsaanti sekä tarpeeksi runsaat annokset. Nälkäisenä sitä huomaa himoitsevansa kaikkea, eikä se ”juo lasillinen vettä, kun tekee jotain mieli” -sanonta ole aivan turha. Kun juo vettä ja muistaa syödä hyvin, pääsee jo pitkälle. Usein laihduttajat yrittävät syödä liian vähän, jolloin mieliteot tulevat järisyttäviksi ja silloin makeaa tekisi mieli syödä kaksin käsin. Sokerikoukusta irtipääseminen vaatii myös sen, ettei tankkaa jatkuvasti korvaavia ”terveellisiä” makeita juttuja. Makeat hedelmät, raakakakut, taatelit ja muut terveelliset makeat on hyvä pitää jälkiruokina, eikä varsinaisina ruokina.

Toki en kieltäydy pullasta tai kakusta juhlapäivinä tai leffaillan irtokarkeista. Kunhan arkena olisi puhtaampaa ja ravinteikkaampaa ruokaa. Nyt kuitenkin aion yrittää sokeritonta syyskuuta, joten tsemppiä itselleni sekä kanssayrittäjille! 

Tässä muutamia sokerittomia reseptejä blogistani: 

Huikean herkullinen ja sokeriton banana bread

Vadelmasorbetti

Nanajäde

Hyvänomantunnon nanajäde

Hyvää sokeritonta syyskuuta <3

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta