SUPER LUONNOLLINEN MEIKKI – TÄHTITUOTTEET!

No make-up -meikki on jo tuttu termi ja oma meikkini varsinkin vapaapäivinä näyttää pitkälti siltä. Tähän todella luonnolliseen, parin minuutin meikkiin, avaimena ovat laadukkaat tuotteet, jotka toimivat monella tavalla. Kasvoille haluan luoda ohuen, mutta kuitenkin suojaavan meikin esimerkiksi ulkoiluun. Huulissa haluan käyttää pehmeitä sävyjä ilman tahmeaa lopputulosta. Nyt kerronkin teille kevyeen meikkiin soveltuvat tähtituotteet, joihin olen ihastunut.

Pohjameikkiin käytän vain yhtä tuotetta. Jos tavallisesti laittaisin peiteainetta, meikkivoidetta ja ehkä kevyesti puuteria, tässä meikissä laitan vain yhden tuotteen. BB-voiteet eivät ole mikään uusi juttu, eikä varsinaisesti tämä tuotekaan. Olen jo pidempään käyttänyt juuri tätä BB-voidetta saadakseni iholleni hyvän suojakertoimen sekä tasaisen ja luonnollisen pohjan. Kyseessä on Shiseidon Hydrating BB Cream, joka toimii kesät talvet. Helppokäyttöinen ja nopeasti kivan pinnan iholle antava tuote toimii niin töissä kuin kotona ja varsinkin lomalla. Suojakerroin on 30, joka on meikkituotteessa ihanan korkea ja siksi minusta luotettava myös kesäisin.

Toinen ihanuus on aivan uutukainen Diorilta. Tämä Lip Sugar Scrub vietteli minut ensikokeilulla. Pehmeän vaaleanpunainen sävy, kevyesti kuoriva koostumus ja superpehmeä lopputulos saivat minut taivaisiin. Tämä kuorinta siis jätetään huulille, kuorivat aineet sulavat huulille hoitamaan niitä!

Hyvästi kamalat talvihuulet!

Näiden kahden tuotteen lisäksi laitan kevyesti ripsiväriä sekä kulmaväriä ja ”meikki” on valmis! Luonnollinen, mutta huoliteltu look toimii täydellisesti arjen tilanteissa.

Hei ja jos sulla on toiveita meikkipostausten tai muiden osalta, laita viestiä kommenttiboksiin! 

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta