ELÄMÄNMUUTOKSIA

Tänään on maanantai. Uuden alku. Tämä viikko merkitsee meille ainakin kahden asian alkua. Päiväkodin aloitus on huomenna ja tästä starttaa siis uusi elämänvaihe. Mennään ja tullaan, kaikki on aikataulutettua ja uutta. Poika oppii elämään uudessa ympäristössä ja sopeutumaan moneen uuteen asiaan päiväkodissa. Tänään alkaa myös startti kesään, nimittäin uusi valmennus nimeltä HERO. Lähdin Heroon mukaan siksi, että kaipasin jälleen uutta puhtia, uusia treenejä ja mielenvirkistystä. Elämänmuutoksia siis tiedossa, suuria ja pieniä.

Fiilikset päiväkodista ovat toistaiseksi ristiriitaisen odottavat. Toisaalta jännitys on kova ja pelko siitä, ettei poikamme sopeudu, on suuri. Uusi arki vaatii paljon suunnittelua ihan logistisista syistä, sillä elämme tällä hetkellä yhden auton varassa ja työaikamme vaihtelevat suuresti. Joten pojan vieminen ja hakeminen saattaa muuttua piankin hankalaksi. Tosin kesän vetelee nyt vaikka pyörällä. Päiväkodissa luonnollisesti jännittää se, että kiintyykö poikamme hoitajiin. Toivon sydämeni pohjasta, että hän löytää sieltä edes yhden, jonka kanssa klikkaa heti. Joku, johon hän voi tukeutua ilossa ja surussa.

Valmennus Hero Advanced starttasi tänään ja fiilikset ovat odottavat. Tosin tiedän jo, etten pääse tekemään joka ikistä treeniä salilla, sillä monet muut asiat pitävät perheen kiireisenä. Motivaatio on kuitenkin huipussaan, joten yritystä ei puutu. Mitään totaalikieltoa minkään suhteen ei vaadita Heron osalta, mutta ajattelin pysytellä erossa sokerista ja alkoholista. Ruokavalio ja treenit vaikuttavat kivoilta ja sopivan haasteellisilta. Olen siis valmistautunut ja eilisen sokerikrapulan jälkeen on hyvä aloittaa näin freesi 8 viikkoa. Miksi sitten taas lähdin valmennukseen? Enkö jo osaa itsekin koostaa ruokavalion ja treenit? Kyllä ja kyllä, mutta haluan piristää mieltäni, saada uusia haasteita ja palkita itseäni hyvästä keväästä. Tällainen valmennus voi olla itselle palkinto, kuin olisi kasvohoito tai shoppailukin. Tämä ”hemmottelu” sopii minulle. 

Olen näiden kahden muutoksen lisäksi alkanut lukea enemmän ja vähentänyt jonkin verran somettamista. On aika laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja virkistää mieltä kokonaisvaltaisesti. Haastetta ja hyvää mieltä, sopivassa suhteessa. Elämänmuutoksia voi olla hyvä tehdä välillä ihan tietoisesti, suuria ja pienempiä.

Tähän päivään päättyy lomani ja voin sanoa, että vaikka onkin pitänyt kiirettä, olen saanut nauttia päiväunia, lukea, treenata ja olla kotona. Ja parasta vielä, olen saanut olla poikani kanssa koko viikon.

Mahtavaa MAANANTAITA kaikille <3 

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta