VÄSYMYS EI KEHITÄ

Eilen palasin yhdeksältä illalla kotiin, 13 tunnin päivän jälkeen. Toivoin, että pääni tyhjenisi kaikista ajatuksista ja saisin unen päästä kiinni. Harvinaisen pitkä päivä oli täynnä asiaa, täyttä tykitystä, lähes koko päivän ajan. Pieni salitreeni välissä ja taas uusin silmin iltakoulutukseen. Nämä päivät ovat onneksi hyvin harvassa, enkä näin äitinä edes voisi/haluaisi tehdä 10-12 tunnin työpäiviä. Olen kuitenkin tietynlainen suorittaja ja haluaisin päästä asioissa eteenpäin. Se vaatii joskus pidempiä päiviä, projektien kehittelyä ja esimerkiksi blogin päivittämistä. Onko siinä kuitenkaan mitään järkeä? Onko niin, että väsymys on hälytyskello ja siihen pitäisi reagoida heti? Ei auta vaikka kuinka olisi kivaa tekemistä, pitääkö silti hidastaa?

Olin eilen Motiviren hyvinvointivalmennuksessa työhyvinvoinnin kautta. Kävimme hyvinvoinnin perusasioita läpi, jotka olivat minulle hyvinkin tuttuja. Yksi asia nousi vahvasti esille – nimittäin nukkuminen. Lepo ja uni eivät ole näin taaperon äitinä mitenkään itsestäänselviä. Vaikka unentarpeen kuinka tiedostaisi, on sitä mahdotonta pakottaa.

Jos taapero ei suostu yöllä nukkumaan, et nuku sinäkään. Jos taapero ei suostu päikkäreille, et pääse sinäkään. Jos taapero huutaa yöllä 2 tunnin välein, heräät sinäkin kahden tunnin välein. Sen jälkeen töihin, treeneihin ja hoitamaan asioita. Sieltä kotiin, huolehtimaan iltapuuhat, leikkimään ja nukuttamaan. Nukkumaan pääsee kun kotihommat on hoidettu. Yöllä sitten nukutaan, ehkä. Kysymys kuuluukin, menevätkö oppimasi asiat perille? Meneekö treeni perille? Heräätkö virkeänä vai loputtoman väsyneenä?

Minulle tärkeintä on pysyä virkeänä, hyväkuntoisena, hyvinvoivana. Treenit ovat tällä hetkellä ihan parasta lääkettä kaikkeen. Ruokavalio on melko hyvä ja asiat loppujen lopuksi aika kivasti. Tietyt huolet ja kiire tuovat stressiä, mutta sitäkin olen pystynyt hallitsemaan jo paremmin. Ainoa asia, joka tuntuu olevan pielessä, on uni. Vaikka saisin unen päästä kiinni, saatan heräillä useasti yöllä, vaikka poikamme nukkuisi. Onneksi suunta on parempi ja saatan joskus jopa nukkua läpi yön heräämättä.

Miksi uni ja lepo ovat tärkeitä?

Ilman unta kroppa ole tasapainossa. Ilman unta vastustuskykysi heikkenee. Ilman unta stressi lisääntyy. Ilman unta aivot eivät pääse käsittelemään tunteita, opittuja asioita ja palautumaan päivästä. Ilman unta hormonitoiminta ja aineenvaihdunta heikkenevät. Ilman unta et voi kehittyä. 

Eli olet sitten laihduttaja, lihasten kasvattaja, vastuullisessa työssä, tunteellisessa tai stressaavassa elämänvaiheessa tai ihan tavallinen tallaaja – nuku! Jos et saa nukuttua, hae siihen apua. Nukkuminen voi ratkaista valtavan monta ongelmaa ja viedä monia tavoitteita eteenpäin elämässäsi.

Ja kuten varmasti monet vanhemmat ovat jankuttaneet surulliselle lapselleen, että huomenna kaikki näyttää valoisammalta. Hyvin nukutun yön jälkeen asiat voivat tuntua sata kertaa helpommilta.

Mitä aion tehdä parantaakseni untani?

Valitettavasti taaperomme unille emme voi mitään, mutta omalle käyttäytymiselle kyllä. Aion laittaa puhelimen pois viimeistään 22:15. Aion vaihtaa lakanat useammin. Aion tuulettaa makuuhuonetta ennen nukkumaanmenoa. Aion kirjoittaa ylös kaikki stressaavat asiat ennen nukkumaan menoa. Jatkan meditointi ja hengitysharjoituksia iltaisin, kuten tähänkin saakka. Aion käydä hierojalla useammin. Aion yksinkertaistaa elämääni jättämällä turhia asioita pois päivänjärjestyksestä.

Aion myös jättää välillä treenin jos toisenkin välistä, jos kroppa on liian väsynyt. Jos kroppaa väsyttää ja mieli on matala, ei treenistä välttämättä tule yhtään mitään, eikä se tosiaankaan kehitä. Toisinaan treeni voi piristää, mutta kehoaan on kuunneltava ja löydettävä ne hetket, kun on aika hidastaa.

Valmennuksessa toivottiin unesta seuraavaa megatrendiä ja sinne suuntaan ollaan selkeästi menossa. Kun kokonaisvaltainen hyvinvointi on tapetilla, ruokavalion, treenien ja meditoinnin avulla, olisi unen syytä hypätä samaan kelkkaan. Nukkua voi vanhainkodissa -ajatus on onneksi väistymässä ja ryytyneen väsynyt naama ei ole enää muodikasta. Kaikki bilehileet varmasti näkevät punaista, mutta hienointa juuri nyt olisi mennä joka päivä nukkumaan samaan aikaan ja herätä virkeänä.

Kuvat minusta: Amanda Aho / @Porihalli

Miten siellä nukutaan?

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta