VIIKON IHANAT

Vaikka tämä viikko on ollut pelkkää juoksua ja töitä, ihania hetkiä on mahtunut mukaan runsaasti. Tänään siis viikon parhaita hetkiä ja saattaa olla, että blogiin on tulossa jatkossakin samantyyppisiä postauksia.

  1. Aamut, kun kun poikani oli yöllä herätessään halunnut viereen ja heräsin hänen tuhinaansa. Hän heräsi silmät sikkurassa ja sanoi ”äiti” väsyneellä aamuäänellään. Parasta <3 Aamupalalla syötiin puuroa kesän marjojen kera.

P8160006

2. Järkyttävän kitinä-, uhmistelu- ja kiirepäivän jälkeen mieheni oli jättänyt minulle työmatkalle lähtiessään Kismetin uutuuspussin – oli muuten järkyttävän hyvää! Kertaistumalta meni kaikki, hups…

P8160001

3. Lindexin lasten syysvaatteet eivät taaskaan pettäneet ja pääsin shoppailemaan jo hieman isompien puolelle. Suurin osa vaatteista on 92 kokoa, hieman reiluja vielä, mutta kasvun varaa saakin olla.

P8170013

P8170016

4. Perjantain täydellinen aloitus. Aamulla aikainen 30 minuutin tehokas Grit -tunti ja hitaasti nautittu aamupala perheen kanssa.

P8190025

P8190023

P8190031

Viikon päätteeksi on luvassa melko kiireinen päivä ja pientä säätöä huomista hääpäivää varten.  Huominen aamu alkaa morsiamen ja äitini meikkauksella. Laitan itselleni myös hiukset ja meikin, joten puuhaa riittää. Kesän ensimmäiset ja viimeiset häät, joten odotukset ovat korkealla, ovathan ne oman veljen häät. Häälookista lisää viimeistään häiden jälkeen.

Ihanaa viikonloppua! 

-sonjaaleksandras

sonjaaleksandras

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta